Kunnon pudotus, alla vain tyhjää, mustaa ja vellovaa. Rämähdät kipeästi ahterillesi, jotain tekoa sentään silläkin. Pää lienee sentään paikallaan. Liian kipeä ja iso pudotus, jotta tuntisit onko kaikki ruumiinosat paikallaan. Koko keho rähmäisessä shokissa vielä tovin jos toisenkin. Koetat tajuta, mitä ihmettä juuri tapahtui. Sydän hakkaa ja pälyilet ympärillesi pöllämystyneenä ja koetat kerätä natkuvia luitasi valmistautuen pakenemaan villisusilaumaa, joka repii kiinni saadessaan loputkin sinusta nälkäänsä tyydyttäen riekaleiksi. Olo kuin ”Nälkäpeli”-kirjan sankarilla konsanaan. Elä tai kuole. Vaihtoehtoja ei liene.
Juuri nyt on pakko katsoa itseä silmästä silmään, ja koko rahalla. Katsoa löytyykö vielä potkua nousta. Havaita, että tässäkin möyhennetyssä kasassa asuu ihmisennäköinen otus. Löydettävä paikka nuolla takkuuntunut turkki puhtaaksi, turvallinen kolo paikata pahimmat ruhjeet. Rauhallinen saareke, jossa antaa luiden eheytyä, hengityksen tasaantua, pulssin hidastua ja unen tehdä taikansa.
Jossain vaiheessa on aika kerätä ajatuksenrippeet kasaan, asentaa uusi päivitys omaan käyttöjärjestelmään ja aktivoida sovellus ihan uusin ottein.
Oppiiko vanha narri tempuistaan ja asentuuko uusi sovellus virheittä, jäänee nähtäväksi. Putoaako sitä myöhemmin yhtä lujaa ja korkealta vai tuleeko voltilla alas kuin kissa yhdeksää elämää kiusoittelevasti uhmaten… sitäkään ei tiedä. Huominen pitää salaisuutensa. Tänään juuri nyt hengitän ja silmät aukeaa. Sen tietää nyt, ainakin pitäisi… Ketä juoksee pakoon ja kenet kohtaa ja millä asenteella, se selviää vasta matkan varrella. Oman matkan varrella.
nikinita 