Kävelyn filosofia – parasta parisuhdeterapiaa


Olemme aina kävelleet pitkiä lenkkejä, yhdessä. Aivan lapsena ei tainnut olla kovin paljon vaihtoehtoja. Kummankaan kotona ei aina voinut hengailla ja yhdellä puiston penkillä nököttäminen on pitkän päälle aika tylsää. Lähdimme siis kävelemään.

Ennen lapsia ja lasten ollessa pieniä kävely jatkui. Tutkimme lähiympäristöt kävellen. Ensin vaunuja ja sitten rattaita työnnettiin tai välillä kannettiin milloin missäkin  ympäristössä. Maastokeikkoja varten oli hankittuna jopa omat ”rallirattaat”, riittävän kevyet ja isorenkaiset.

Metsäretkiäkin tehtiin usein lähimetsiin ja kauemmaksi Nuuksioon. Muksut mukana saapastellen tai kantorinkassa kulkien. Metsässä käveleminen on aina tuntunut rauhoittavalta. Aivan kuin luonto pakottaisi kuuntelemaan, hiljentymään ja hengittämään. Melkoinen määrä murheita on jäänyt metsälenkille, osa haihtunut itsekseen ja murehtimatta,  osa käsitelty siinä kävellessä järjestykseen.

Kävelemään ei koskaan lähdetty treeni mielessä. Meille kävely on  aina ollut tapa olla, tutustua ympäristöön, viettää laatuaikaa. Ulkomailla matkaillessakin kuljemme paikasta toiseen ja ihmettelemme nähtävyyksiä usein jalan, pitkiäkin matkoja, marssimurtumilla ja ilman. Monta kertaa paras nähtävyys ei edes löydy kaupungin keskustasta vaan jonkin sattumoisin löydetyn polun varrelta, jota silkkaa uteliaisuutta on lähdetty kulkemaan.

Ehkä suurin vaaran merkki, mitä emme ajoissa huomanneet, oli kävelyn loppuminen. Elämän ruuhkavuodet veivät mennessään Aikaa ja motivaatiota oven avaamiselle ja yhteisille kävelyille ei vain tuntunut enää löytyvän.

Kävellessä tulee vaihdettua ajatuksia ja vietettyä yhteistä aikaa ihan huomaamatta. Kun yhteistä aikaa ei ole, lähtevät ajatuksetkin helposti kulkemaan ihan omia latujaan. Ruuhkaisempien vuosien jälkeen sitten havahdutaankin touhuamassa ihan omia harrastuksia, kukin tahollaan. Pahimmillaan vielä vähän mustasukkaisena ja harmistuneena toisen ”tärkeästä” aikasyöpöstä.

Yksi parhaista tälle parisuhteelle hiljattain tapahtuneista asioista on yhteisten kävelyretkien löytyminen uudelleen. Molempien omillekin harrastuksille on tilaa, mutta vielä tehokkaammin on löydetty aikaa lähteä ovesta ulos yhdessä. Joskus mennään ihan hiljaa, joskus puhutaan vaikeistakin asioista. Välistä poiketaan kahville tai teelle, välillä vain kuljetaan päämäärättömästi ja tutkitaan uusia paikkoja. Metsäretkille tosin tekisi vielä mieli ehtiä useammin. Joka tapauksessa ulkona olosta, kävelystä, on jälleen tullut osa olohuonettamme.

love

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s