Yhteisen ajan paradoksi


Siinä Sinä, odotitkohan tätä iltaa? Tahdoitkohan oikeasti kanssani ? Ollaan ajoissa paikalla, autat takin, maksat narikan. Valutaan kahvilaan, lasit skumppaa. Istutaan takapöytään ja ryystetään lasista hajamielisesti. Silmät seuraavat paikalle valuvaa ihmisvirtaa. Montaakaan sanaa ei tule vaihdettua, facebook päivitetään, tottakai. Ajatuksesi näyttävät harhailevan kaukana. Skarppaat, kun ilmaan heitetään jokin puolivillainen vitsinpoikanen. Todella kivaa. On.

Väliaika, päivitykset what’s upiin, facebookin, viestit kavereille… täällähän me. Laatuaikaa. Parisuhdetta parhaimmillaan. Yes. Koetetaan sivistynesti ylläpitää keskustelua menneestä kappaleesta, näyttelijätyön hienouksista, biisivalinnoista, esiintyjien onnistumisista ja venymisistä. Keskustelu katkeilee. Istutaan kuin kaksi vierasta konsanaan. Mielessä häivähtää ajatus lukemattomista työhön liittyvistä kokkareista. Helpompaa on ylläpitää keskustelua täysin ventovieraan kuin näköjään lähes puolitutulta tuntuvan asuinkumppanin kanssa. Pikainen ajatuksenpoikanen, jonka koetan sammuttaa nopeasti,  vilahtaa aivokuoren perukoilla.  Missähän oikeasti olisit mieluummin juuri nyt. Mihin ajatuksesi irtoavat tämän tästä. Tekisi mieli heittää kärrynpyörä edessäsi huutaen, että näe minut. Minut.

Esityksen jälkeen suoraan kotiin, kiltisti. Onhan työviikko, ei nyt erityisemmin edes kiinnostaisi mihinkään lähteä, ei tietenkään. Ajatuksissa virtaa listauksena minnenyt-sivuston tapahtumat ja paikat. Enhän minä, mihinkään. Kotiin, tottakai. Viisas valinta. Huomenna on työpäiväkin ja klaanikiakin pitää muistaa. Sisäisesti potkuja satelee nilkoille siitä, ettei taaskaan saa sanottua, että tahdon ja haluan! Tässä ja nyt! Kengät naputtavat tasatahtia kohti parkkihallia. Kiitos, olihan tää ihan kivaa. Otetaanko uusiksi. Tinderissä vetäistäisiin luultavasti molemmat x:sää illan perusteella ja ”nope” olisi valittuna loppuelämäksi.

Ulospäin väliaikapöydässä näkyy istuvan selvästi vanha pariskunta. Kilometreja lienee takana jo paljon.  Liikkeet hiotuneet yhteen. Eleet pieniä ja mikrotasolla. Liki huomaamattomia. Käytännön yhteistyö toimii kuin hyvin rasvattu koneisto. Vakavia ilmeitä, vähän puhetta. Ei kai tuossa vaiheessa enää tarvinne sen enempää mesota. Isoimmat ja tärkeimmät lienevät tiedossa ja hallussa. Tuttuutta ja tottumusta. Sitähän se pakkaa olla, rakkauden arkea.

catwoman1

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s