Kuinka pienet on piirit… elämä, se yhteinen ja eletty.. ja toisen omana pitämä, lyö välillä yllättäen silmille aivan viattomasti virnistäen. Hymyile siinä sitten kotiintullessa ja suikkaa suukko toiselle, kun kymmenen kummastunutta ja kipeääkin kysymystä on lukkiutuneena äänihuulien taakse suostumatta pukeutumaan edes alkeellisiksi sanoiksi. Sydän syytää tulkintoja mielenperukoilta haluamatta edes kuunnella järjen viileää ääntä. Yhteistä elämää erillisinä, sitähän tämä… saumasukkien väri on kai vain sattumalta musta. Some on taas yllättänyt nurkan takaa ja lyönyt nyrkillä silmään ja ilmat pihalle. Aivan yhtä tehokasta kuin kesken seminaariesityksen näytönsäästäjään ilmestyneet pöntössä killuneet kakkakikkareet lapsen koulubileistä. Verkkomaailmassa kaikki on yhteydessä kaikkeen. Suomen kokoisessa pikkukylässä jokainen ihminen on käytännössä yhden tai kahden kaverin ja klikkauksen etäisyydellä – hyvässä ja pahassa. Nettimaailmassa ei voi vetäytyä omaan rauhaan punaiseen tupaan porkkanoita viljelemään. Kaikki tuntuu olevan iholla, mutta ei silti sitä miltä näyttää. Näkyy vain kirjoitettu pala ja kuvia, loput jokainen käsikirjoittaa ja tulkitsee ihan itse.
Yritäpä sitten saada image tuttavan karvaisesta ahterista pizzanpalaan istutettuna silmistäsi häviämään, kun seuraavan kerran kohtaatte ja kohteliaasti vaihdatte kuulumisia. Hymynkare saattaa pyrkiä huulille, ihan siis oli kiva tavata, näkyillään…joopa joo. Onneksi dinosauruskaudelta kaikesta ei ole nykymalliin kuvatallenteita.. 🙂
nikinita 