nikinita

Kirjastoauton pihalta se lähti. Kaksi lukutoukkaa kymmenen kirjan pino kainalossa. Viikon tarpeet. Kirjoja vaihdettiin ja toisille suositeltiin. Kamalasti jännitti päästä ensimmäistä kertaa toisen kotihyllystä lainaamaan suositeltu 3 Etsivää… Aika monta sarjaa tuli luettua ja keskusteltua. Päässä taisi ehkä kuitenkin vilistä enemmän muita ujoja ja hieman punastuttaviakin ajatuksia ja ilmassa leijui teini-iän orastavia feromoneja.

Yhteistä luettavaa riitti jonkin matkaa, mutta pikkuhiljaa kirjahyllyn sisältö vaihtui yhteisistä valinnoista kohti enemmän kummankin omaa  kaipuun maailmaa… Toinen uppoutui fantasiamaailmaan ja toinen etsimään fantasioita romantiikan puolelta. Kirjoja kertyi talon ja varaston täydeltä. Muutto jostakin jonnekin sisälsi reilusti yli neljäkymmentä banaanilaatikkoa pullollaan toinen toistaan laadukkaampaa kirjallisuutta, eikä mistään tietenkään voinut luopua, e-ei. Muuttoväen ilmeet kirjapinoja silmäillessä ovat vieläkin mielessä kirkkaana. Banaanilaatikollinen täynnä kirjoja painaa ihan kiitettävästi.

Omasta kirjastohuoneesta seinän lattiasta kattoon täyttävine hyllyineen täynnä klassikoita ja hyvää luettavaa luovuttiin kai sittenkin ensimmäisenä omaa pesää etsiessä. Uutta kirjahyllyä on sen sijaan käyty moneen kertaan haaveilemassa siellä sun täällä. Paha kyllä, sen kokoluokan kirjahylly romuttaisi talouden melkoiseksi toviksi, vaikka voisi kuvitella, että  näin nettiaikana noita  saisi puoli-ilmaiseksi. Kirjahylly sisustuselementtinä ei taida olla enää tämän päivän ehdoton hitti. Toisaalta, ehkä kirjahyllyt tulevat retrona takaisin siinä kuin vinyylilevytkin – joita niitäkin löytyy varaston perältä useampi sata kappaletta pahvilaatikoissa sitä kirjastohuonetta odottelemassa.

Varastointi on oma ongelmansa, mutta kirjojen luku on säilynyt mukana läpi vuosien. Makuuhuoneessa on takka, mikäpäs sen ihanampaa kuin lukea yhdessä, vierekkäin. Välillä toisen jalkaa, kättä hiljaa hipaisten… varastaa suukko, toinenkin, antaa kirjan pudota ja sivujen sotkeentua…ellei sitten kädessä satu olemaan juuri se kappale, jota ei malta laskea kädestä ennen viimeistä sivua. Illan potentiaalinen hellä hetki vaihtuu jommankumman yömyöhään jatkuvaan kirjan lukuun…toinen ei voi kun kääntää  ahterinsa, ettei valo häiritse, ja vajota horrokseen, herätäkseen sitten yöllä toisen vielä lukiessa miettimään, että taas näitä iltoja…ehkä sittenkin  toisinaan on liian helppo paeta fantasian maailmaan-  kun elämä kolhii tai sen rakkaan kanssa olisi oikeaakin puhuttavaa.