Kalenteri on täynnä tapaamisia, työmatkat vievät ympäri palloa, klaanin harrastukset sieppaavat arjen jäljelle jäävästä vapaa-ajasta jameksen osan. Ihan pikkuisen vaatii rinnalle kertynyt eläinosastokin huomiota.. Omakotitalon pihakukkaset ovat jo aikaa sitten tulleet tyrmätyiksi rikkakasveilla. Nurmikon paikan on vallannut sammal. Pihapuiden leikkuurisut odottavat viikkotolkulla hakettamistaan.
Sielu huutaa lepohetkeä, pienen pientä hetkeä omalla sohvalla tai terassilla. Hetkeä kuulokkeet korvilla omaa musiikkia luukuttaen ilman häiriötä. Hetkeä, jolloin voi painaa häiriöttä nenän kiinni dekkariin ja antaa ajatusten virrata pidäkkeettömästi ja mielen kuvittaa oman Camilla Läckberginsä.Hetkeä, jolloin on aikaa kaivaa pölyyntyneet lenkkitossut eteisen nurkasta ja ulkoiluttaa niitä keväisessä auringossa tai kaikenkastelevassa tihkusateessa. Hetkeä, jolloin voi testata uuden reseptin toimivaksi ja yllättää itsensäkin.
Viikko toisensa jälkeen kuluu eteenpäin, suorite kalenterista ruksataan tehdyksi. Runko ja arki pyörii. Tasaisen tappava suoritteiden alituinen jyystäminen tahtimarssilla syö pikkuhiljaa spontaaniuden tunteen elämästä.
Vapautta valita kulloiseenkin mielentilaan sopivaa puuhaa tai olla puuhaamatta yhtään mitään, sitä tarvitaan. Jokainen meistä. Olemisen keveys tassuissa ja mielessä leijaillen, hymykin on herkemmässä. Positiivisuus aurana ympärillä murinat menee ohi nopeammin. Elettävänä jokaisella on yksi elämä. Se miten sen käytämme, on tärkeää itsellemme ja niille ihmiselle, joihin ympärillämme vaikutamme.
nikinita 