Hankoon


Hankoon..tällä kertaa ei kuitenkaan vadelmaveneellä, vaan lastasimme Subarun takakontin täyteen kaikenlaista rennolla rantareissulla tarvittavaa ja suunnistimme Klaanin kera kohti aurinkoisia rantoja. Turhankin harvoin tulee käytyä tuolla Suomen mantereen eteläisimmässä nurkassa. Meri-ilmasto ja pitkät hiekkarannat kun odottelevat vain reilu tunnin ajomatkan päässä kotoa. Varpaat saa santaan ilman tuntien tönötystä lentokoneen kyydissä. Päivä Hangossa-retki heitettiin käyntiin aktiivisesti … More Hankoon

Parisuhde Maltalla


Paljon katsottavaa, aistittavaa ja koettavaa. Uudestaan on päästävä! Seuraavat liput on varattu ja tottakai kuumimpaan aikaan. Silloin mennäänkin aivan toiselle puolelle saarta… … More Parisuhde Maltalla

Erilaisia samanlaisia


Kaksi haarukkaa ei sovi lusikka-asentoon? Kyllä sopii. Haarukkahan on hiukan kuin lusikka, mutta väleissä on tyhjää, joten limitysasentoja lienee enemmän. Piikkejä haarukassa on  äkkikatsomalla huomattavasti vähemmän kuin ruusussa,  pistäviä silti. Lähestyminen vaatii siis hienotunteisuutta. Kaksi veistä taas ei sovi kuin vierekkäin tai ristikkäin. Sotajalalla jo valmiiksi, luonteensa mukaisesti. Jäykkää touhua ja viiltohanskojen käyttö suositeltavaa. Lusikatkin keskenään … More Erilaisia samanlaisia