Aina, ikinä, et koskaan


Sinä et sitten ikinä tee lomalla muuta kuin työasioita. Sinä et koskaan huomioi minua. Aina sinä olet tuollainen, etkä sinä ikinä muutu. Kolme sanaa, joita pitäisi välttää, koskaan, ikinä ja aina. Noilla sanoilla ajaa joko takuuvarmasti miinaan tai lyttää toisen niin perusteellisesti, ettei tuosta voi juurikaan jatkaa kuin vastaan väittämällä. Kulmien hiomisen sijasta paukutellaan kahta … More Aina, ikinä, et koskaan

Syntymäpäivä


Syntymäpäiväsi. Aina yhtä haastavaa löytää oikeaa lahjaa. Kysymällä tietenkin selviää, mikä juuri nyt olisi mielessä, mutta iloista yllätystä on jo sitten vaikeampi keksiä. Vaikka olet toista lähellä, ei silti ole helppoa aistia, mikä olisi toisen salainen haave, mitä ei vain ole saanut itse aikaiseksi. Eikä juuri nyt tarvittava asia  mikään huono vaihtoehto ole. Ajatus on … More Syntymäpäivä

Parisuhde lomalla


Kauan odotettu loma pitkän harmaan talven jälkeen kuoriutuu esiin. Jippikai-jei-jee! Voitaisiin tehdä matka Turkkiin, eikun Kroatiaan, käydään mökillä… Tänä vuonna ei ainakaan tehdä sitä eikä tätä. Loppumaton tajunnanvirrallinen ajatuksia muutamalle rapaiselle viikolle, jotka hujahtavat ohi jo varovaisella sisäänhengityksellä. … More Parisuhde lomalla