Mennyt vuosi ja alkukesä on ollut melkoista matalalentoa. Puolet parisuhteesta on viettänyt aikansa opiskellen vieraalla paikkakunnalla, toinen puolisko on huidellut menemään työmatkoilla. Siinä ohessa on hoideltu Klaanin arkitoimet ja Klaanin kaikki nelijalkaiset lisäosat.
Pitkä viikonloppu, kolmen päivän juhannustauko, tuli tälläkin kertaa aivan tarpeeseen. Hetki hiljaisuutta ennen loppurutistusta kohden kesälomia.
Ennakkomielikuvissa rentoa oleilua keskisuomalaisissa järvimaisemissa. Vesi liplattaa rantaveteen, sauna lämpiää ja illan viiletessä kokoonnutaan nuotion ääreen paistamaan muurinpohjalettuja.
Juhannukseen taisi kuitenkin olla liian pitkä taival. Edeltävällä viikolla alkoivat patterit olla jo sen verran latausta vaille, ettei virtaa enää tuntunut riittävän monen tunnin ajomatkalle rantamaisemiin hyttysten ininää kuuntelemaan. Kun säätiedotuskin lupasi kotikulmille hillitöntä hellettä ja mökille ukkosta kääntyi ajatus kohti rentoa majailua kotinurkilla.
Ravitsevat eväät kaupasta pitkän viikonlopun tarpeiksi. Sinetiksi Klaanin yhteinen rentoussopimus, nyt ollaan lomalla. Ruohonleikkuu -saa odottaa. Maalaustyöt – saavat odottaa. Kodin siivous ja puutarha – ehtii myöhemminkin.
Myönnettävä on, että ajoittain kotinurkissa omaa hetkeä odottavat tavoitteet kipristelivät kyllä omaatuntoa. Mökkiäkin taisi olla hiukan ikävä. Etenkin, kun kotikuistilla kirjaa lukiessa ja sateen ropinaa kuunnellessa saimme mökkeilijöiltä helteisiä viestejä sieltä, missä ennusteen mukaan piti sataa.
Ei tullut nopeasti mieleen, milloin olisi viimeksi ehtinyt lukemaan kirjaa yhtä rauhassa. Lasi hyvää viiniä, mansikoita, kirja, Suomen kesä eikä kiirettä mihinkään. Yksi ehdottomasti maailman parhaista yhdistelmistä. Kun kiireen saa karistettua mielestä, on koti yksi parhaista paikoista viettää rentoa lomaa. Kaikki on lähellä, ei tarvitse käyttää vuorokautta matkustamiseen ruuhkassa pisteestä A pisteeseen B ja takaisin. Sauna lämpiää, uimaranta on lähellä, grilli kuumenee ja letut paistuvat. Ulkoilemaankin pääsee ja vaikka sinne salille, jos keli onkin kehnompi.
Kyllä taikaa löytyy tiskivuorten takaa kotipesästäkin. Ehkä on jopa aivan tervettä huomata, että kotonakin voi ottaa rennosti lomaillen.