nikinita

Kiemurtelen olohuoneen sohvalla. Horrostan unen rajamailla ja vilkuilen välillä olohuoneen pöydällä lojuvaa kännykkää. Uin mustasukaisuuden tuskahiessä. Kellun tunteen syövereissä. Olet juhlimassa kavereiden kanssa. Tanssimassa ja pitämässä hauskaa aamuun saakka, ilman minua. Takataskussa monta hyvää syytä unohtaa minut.

En laita sinulle viestiä.

Otan tunteesta kiinni ja tarkastelen sitä. Mustasukkaisuus. Tuntuu pahalta, mutta mitä sitten. Mitä se haluaa minulle sanoa. Kertooko se minulle jotakin sinun luotettavuudestasi? Haluaako se kertoa minulle jotakin meistä?

Tunteella ei ole mitään todellisuuspohjaa. Luotan sinuun ja uskon meihin kahteen yhdessä. Silti se kiusaa. Mustasukkaisuus tunkee tajuntaan, kun mieli on väsynyt ja mielikuvitus laukkaa vilkkaana omia teitään.

Kyse on minusta. Kyse on omasta itsetunnostani ja omien ajatusteni seurauksista. Tutkailen tunnetta vielä hetken. Sitten hyväksyn sen, mutta en jää siihen kiinni. Laitan tuntemukset omaan lokeroonsa. En voi heittää tätä vasten sinua ja pilata luottamusta vain sen vuoksi, että omalla itsetunnollani on heikko hetki.

Mustasukkaisuus koskettaa. Tunne laittaa mielikuvituksen juoksemaan ja yrittää pakottaa kiinnittämään asioihin merkityksiä, joita niissä ei oikeasti ole. Jos rakastaa, tihkuvat myös menettämisen pelon, hylätyksi tulemisen ja kateuden tunteet karvaana makuna suuhun. Sen sijaan, että osaisit olla onnellinen siitä, että toisella on hauskaa tai iloita siitä, että toinen on löytänyt itselle rakkaan asian, näetkin tuon kaiken olevan sinulta pois.

Havahduin kuinka paljon teemme toinen toisillemme hallaa kiinnittämällä erilaisiin asioihin merkityksiä, joita niissä ei ennen sitä ole. Luomme linkityksiä ja vertailuja asioiden välille, joilla ei oikeastaan kytkentää ole olemassa ennen, kuin itse sellaisen rakennamme.

Mustasukkaisuus, historia, petetyt tunteet – tuo kaikki toimii rakennusaineena, kun rakennamme ajatusten ja oletusten linkittämää himmeliä pääkopassamme. Sitten ajamme rakkauden nimissä toisen puolustuskannalle heittämällä rakennelman sellaisenaan päin naamaa ja niittaamme sillä lopullisesti kytköksen kiinni. Unohdamme sen, mihin oikeasti uskomme ja korvaamme oletuksilla, jotka lopulta kertovat vain meistä itsestämme.