Uudet villasukat, korppupussi, kalsarien kertavuotinen päivitys. Soitto omalle isälle, hymyilyä isäksitehdylle aamiaispöydässä ennen päivän haasteita. Tänään pitää olla pystyvämpi puolisko ja olla hypertehokkaassa pullantuoksumoodissa, jotta isänpäivän roolisuoritus on täytetty.
Eilen oli toinen vuoden kaupallisten markkinamiesten mielipäivistä. Isänpäivän illalla uutisoidaan hymyileviä ja koskettavia isä-tarinoita positiiviseen henkeen, ja sivulauseessa kotimaisen kysynnän kasvusta isänpäivähypetyksen hengessä. Tulihan nyt varmasti ostettua kärryn täydeltä muotiruoka-aineita ja tehtyä kakku? Liekö isänpäivän vai äitienpäivän myyntisaalis suurempi? Tuleeko isänpäivään enemmän pienimuotoisempaa suorittamista kodinhengettärenä kuin äitienpäivän pakkopanostuksille äitienpäivälounaineen ja uusine yövaatteineen?
Mitä ihmettä tällä kaupallistetulla merkkipäivällä on tekemistä todellisen välittämisen kanssa? Kertavuotinen puhelu suoritettu, kortti sometettu ja ”hurjimmat Huittisista” lähteneet ruuhkauttamaan baanoja päästäkseen vuoden ainokaiselle vierailulle päivänsankarin luokse. Toiset muistavat kauniilla ajatuksilla somessa ajasta ikuisuuteen siirtyneitä.
Olipa sitten etäisä, elämänsä ukki tai muuten vaan lapsekas könsikäs, lapset lienevät vähintäänkin taka-alalla ajatuksissa vanhemmuudessa jokainen hetki. Ajatuksien kulmakerroin kierähtää huolen, rakkauden ja kaipuun kautta lapsiin tämän tästä. Määrittävät arjen askeleita, niiden mittaa ja määrää.
Isät taasen muistuvat mieleen lapsukaisilla viimeistään silloin, kun elämänkolhima siipi on maassa, ja tarvitaan tukea. Vahvistusta siihen, että minä olen ja kelpaan. On joku, joka välittää. Omalla erityisellä tavallaan. Kaunein lahja vanhemmalle lienee, kun silloin tällöin muistuu lapsensa mieleen ja ajoittaisista kohtaamisista välittyy lämpö ja välittäminen. Vanhempien päivä. Ihan joka päivä.
.
nikinita 