Aina, ikinä, et koskaan


sometimes never

Sinä et sitten ikinä tee lomalla muuta kuin työasioita. Sinä et koskaan huomioi minua. Aina sinä olet tuollainen, etkä sinä ikinä muutu. Kolme sanaa, joita pitäisi välttää, koskaan, ikinä ja aina. Noilla sanoilla ajaa joko takuuvarmasti miinaan tai lyttää toisen niin perusteellisesti, ettei tuosta voi juurikaan jatkaa kuin vastaan väittämällä. Kulmien hiomisen sijasta paukutellaan kahta kivenmurikkaa vastatusten niin, että kolisee ja kipinät vain sinkoilevat. Räjäytetään parisuhteen palaset pitkin pientareita ja sitten vedetään mökkiin jurottamaan, kunnes jostakin suunnasta ratkeaa oikein kunnolla.

Ehdottomilla otteilla lukitsee itsensä kiinni kuin Suomen hallitus Sote-uudistukseen.  Jos et toisen mielestä ikinä silitä hellästi, niin hyttysiäkö huidoit sen yhdenkin kerran? Jos et koskaan tee kotitöitä, niin eikö kaikkea lasketa, vai oliko se yksi kerta vain poikkeus, joka vahvistaa säännön. Ehdottomuus toimii harvoin ja tuo useimmiten mukanaan vain hankaluuksia. Ehdottomalla ei ole anteeksiantoa eikä ymmärrystä. Vieraan uskonnon harjoittaja on yksinkertaisesti väärässä ja voidaan siivota pois. Ehdottomalle asiat ovat vain mustia tai valkeita, parisuhde joko toimii tai se ei toimi ja piste. Ei tässä ole säätövaraa tai opittavaa.

On ihan hyvä neuvo välttää ehdottomia sanoja. ”Aina sinä teet noin” ei jätä varaa korjata ja keskustella. Kaikkeen ei aina ole syytä. Senkin asian voi vastaanottaa ilman, että tarvitsee sen kummemmin lytätä tai paaluttaa. Helposti tähän miinaan tuntuu ajavan, kun ryhdytään pohtimaan menneitä. Usein lähtökohtana joku tapahtuma tai jokin ajatus, jonka lävitse mennyttä katsellaan. Kun sattuu ja harmittaa elämää katsoo kuin hevonen laput silmillä. Jäljelle jää vain polku, joka on johtanut tähän hetkeen. Mikään ei ole koskaan ollutkaan hyvin, aina sinä olet toiminut samalla tavalla, koskaan sinä et ole huomioinut… ei tässä ole mitään mahdollisuuksia, kun tämä on aina ollut tällaista.

Tänään sataa vettä ja tulee. Toissaviikolla satoi myös ja välillä tuli räntää..mutta siinä välillä taisi aurinko vilahtaa. Hiukan se pilven takaa arasti kurkisti, mutta aurinko se oli siitä huolimatta. Ja, jos oikein muistelen, taisi vuosi sitten aurinko paistaa oikein kunnolla. Useamman viikon, pilvettömältä taivaalta…eihän täällä aina sada. Eilen sain sinulta hymyn, sellaisen että silmät loistivat. Auringonpilkahdus ainaisen arjen keskellä. Spontaanin silityksen ohi kävellessä. Viime viikolla varastin meille hetken töistä, saimme pitkän aamun. Viikonloppuna huitaisimme heipat kotona odottavalle sotkulle ja suunnistimme vapaalle. Tarvitseeko arjenkaan olla ehdotonta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s