nikinita

Onnellisen ja pitkän liiton salaisuus on kuulemma siinä, että toinen ymmärtää riittävästi alistua ja myötäillä toista. EI toimi. Kuka oikeasti haluaa rinnallensa kulkemaan ikuisen myötäilijän. Aina joko häntä koipien välissä tai iloisesti häntä heiluen seuraamassa ja noutamassa palloa, kunhan isäntä tai emäntä vain on tyytyväinen. Saattaa leikkisästi kuulostaa unelmapuolisolta, mutta ei taida pitkän päälle toimia. Ei ainakaan niin, että molemmat tuntisivat elävänsä täyttä elämää tasa-arvoisessa suhteessa.

Alistuminen ja uhrautuminen käy pikkuhiljaa. Ensin pienissä asioissa ja pikkuhiljaa suuremmissa. Pitkässä suhteessa oman itsensä pois vetämistä erilaisissa tilanteissa tekevät molemmat. En nyt ota tätä asiaa suotta esille, mitäs pienistä. En taida sanoa, että tämä tuntuu vähän pahalta, täytyyhän sitä. Väistän tästä vähän, että toinen saa tilaa. Pikkuhiljaa sitä hukkaa itsensä, eikä toinenkaan kohta enää löydä sitä samaa ihmistä, johon aikanaan ihastui ja rakastui.

Kulmia hiotaan ja tehdään kompromisseja. Mutta onko kompromissi oikea kompromissi, jos se ei pidä sisällään molempien ajatuksia. Jos toinen vain väistää, mennään toisen mukaan. Jos toinen vain jyrää ja toinen alistuu, saattaa suhde kyllä ulospäin näyttää hyvältä ja sopuisalta, mutta sipulin sisällä on tilanne aivan toinen.

On juovuttava tunne huomata, että molemmilla on oma tahto, ja homma toimii silti. Kun parisuhteen itsetunto on kohdillaan, ei yhdessä ole asiaa, josta ei voisi selvitä. Kumpikin voi rauhassa vaikka kiusoitella toinen toista ilman , että toisen tarvitsee kovin syvällisesti pohtia, että mitähän tuokin tarkoitti. Välillä voi rauhassa toimia vaikka ihan vain itsekkäästi, ilman että se aiheuttaa poteroihin kaivautumista ja neljän vuoden sotaa.

Kahleiden katkominen vaatii oman itsen hyväksymistä. Se vaatii myös toisen tunteiden hyväksyntää ja vastaanottamista ilman, että niitä kokee uhkana tai arvosteluna omaa itseä kohtaan. Elämän mittainen opintomatka, mutta ei kai meitä ole tehty tänne jarruttelemaan ja ryömimään ojanpohjia myöten. On onnellista rakastaa, kun rinnalla kulkee kokonainen ihminen. Kokonainen kaikkine murheineen, pelkoineen, iloineen ja onnenaiheineen.