Minne minuus katoaa? Miksi elämän arjessa, pitkän parisuhteen myötä, oma itse hautautuu elämän kompromissien, pyykkivuorten, korvasärkyjen ja kaiken muun elämän mukanaan tuoman säätämisen alle. Lopulta et edes itse tiedä, kuka oikeastaan olet. Et erota itseäsi arjen sekametelisopasta. Olet auttamattomasti hukassa jossain kaikkien yhteisen elämän eteen tehtyjen uhrausten ja kompromissien alla. Oma itse katoaa ja jäljelle jää vain epämääräinen olo, että jokin tässä ei nyt ole aivan kohdallaan.
Kummasti vuodet yhdessä muokkaavat toimintatapoja kompromisseiksi. Suotavaakin on tietysti huomioida ja löytää parille yhteistä. Entä, kun kompromissi on alussa pikkukivi hiertäen pikkurakkulaa toiselle… tottuuko epämukavuuteen vuosien saatossa kovettuman kasvaessa haavan päälle vai onko asia pikemminkin kokoajan enemmän märkivä paise.
Lyhyetkin irtiotot arjesta pitävät omaa minuutta ja tapaa toimia vahvemmin yllä. Ainakin silloin kun olet muualla. Perusleirissä asioiden tola lyö kasvoille vuoronperään kumpaakin osapuolta. Itsenäisempää ja sitä, joka ei osaakaan irtautua parirutiineista. Tilapäisesti muualla asuessa huomaa, että oma minuus pyrkii vahvemmaksi parisuhdeminän kustannuksella. Löytyy taas omia tapoja tehdä asioita. Osa niistä on niitä samoja mitä on toteuttanut jo lapsesta. Osa on uusia ja viehätyksessään hurmaavia.
Toisaalta erillään elelyssäkin on omat haasteensa. Jo pelkästään eri rytmissä elämiseen saattaa kompastua. Harvemmin erillään elellessä arjen rytmi asettuu samoille urille. Toisessa päässä päivä vaatii aikaisen aamuherätyksen ja toisella suunnalla nukkumaan ei välttämättä voi edes yrittää ennen puolta yötä. Illan viimeiset ja aamun ensimmäiset viestit ja puhelut menevät ristiin. Linjan molemmissa päissä toisen soveltumaton rytmi alkaa närästää, kun lepo jää lyhyeksi, joko alusta tai lopusta. Toisella taas olisi juuri silloin se hetki päivästä, kun olisi aikaa rauhassa jutella ja herkistellä ikävää.
Helppo ratkaisu on todeta, että yhdessä ahdistaa ja erillään ei voi yhteen sovittaa. Taitaa olla kaksi liian erilaista. Utelias avaa silmänsä ja tutustuu vuosien jälkeen toiseen uusin silmin. Opittavaa on paljon molemmilla. Vuosien kompromissien alta oman itsensä etsiminen ei ole aivan nopea ja helppo juttu, eikä elämän uudelleen yhteen sovittaminenkaan käy aivan tuosta vain. Liiankin helposti tulee tökittyä toisen kipeitä kohtia ja vanhaan tuttuun uraan on aina helpointa tipahtaa.
Lopulta elämän ravistelu on sen arvoista. Oman minuuden löytyessä on edes mahdollisuuksia katsoa, sopivatko parisuhdeminätkin vielä vuosien jälkeen samaan asentoon. Parhaimmillaan elämä uusin silmin tomuttaa kuonakerrostumat pois parisuhteenkin vuosirenkaista. Ihminen, joka on sinut itsensä kanssa, on viehättävä, seksikäs ja karismaattinen. On hienoa tuntea rakkauden tunnetta yhdistyneenä vuosien mukanaan tuomaan lämpöön. Kaikkine kolhuineenkin yhdessä eletty elämä alkaa taas näyttää kaikessa patinassaan arvokkaalta, hetki elämisen arvoiselta ja tulevasta lämmin olo.
nikinita 