Jostain noussee ikävä


IMG_20150801_195125

Etäisyyden on sanottu olevan pitkän parisuhteen salaisuus. Se, ettei hierota neniä yhteen vuorokauden ympäri, vaan hoidetaan tehtävät itsenäisesti maailmalla. Huolletaan vielä tarvittaessa rohkeasti kaverisuhteet erillispainoksina, siitä huolimatta, että statuksena on parisuhde.

Jostain kumman syystä tässäkin blogissa on riivitty mustasukkaisuutta, immeisen polttavaa tarvetta tulla huomatuksi ja rakastetuksi sekä työmatkojen että elämän itsensä aiheuttamia haasteita parisuhteen kinttupolulla. On tullut tuuskahdetuksi, että ikävän voi kuoria ihmisestä ulos kuin sipulin kuoristaan.

Parisuhde, joka on elämän tiimellyksessä natissut liitoksissaan, vääntynyt mutkalle jos toisellekin, ei välttämättä pysy balanssissa, jollei korjausliikkeitä ja huoltotoimia tehdä osaavasti koko suhteen ajan. Helpostipa vain ruuhkavuosina huomio kiintyy pienempiin ja käsillä kiireisempinä oleviin asioihin ja tarvitsijoihin. Olettaahan sitä, että kun on kerran tahdottu, niin tahdotaanhan sitä jatkossakin. Kyllä tuo toinen sanomatta ja silittämättäkin sen tietää. Hitaan varmasti parisuhde muuttuu vuosien kuluessa robottikoneiston ohjelmistoksi.

Kun oikein ollaan vinttarallaan eikä perusohjelmointikaan tunnu vievän parisuhdetta eteenpäin tai edes palauttavan perusasetuksia, lienee aika ottaa etäisyyttä. konkreettisesti. Miettiä ja maistella. Muistella miltä toisen ääni tuntuu, kun vastaa kännykkään.  Kutsuu vanhasta muistista kullaksi tai muruksi muuten vain. Herättääkö yksin lakanoissa yösydännä pyöriminen vain onnentunteen sängyn valtaamisesta vai kumpuaako jostain vielä ikävä iholle. Keneen tulee turvauduttua, kun on tietokoneasetukset sekaisin tai muuten vaan raa’an työn tekijä hukassa.

Etäisyys saattaa muuttaa parisuhteen vinksahtaneet balanssitasot ihan vahingossa terveellisemmille raiteille. Omaksutut parisuhteen roolimallit tulee väkivalloin ravisteltua uuteen kulmaan ja elämää on mietittävä ihan oikeasti kahtena erillisenä ihmisenä. Kahtena täysin erillisenä, omine toimintatapoineen, haluineen ja tunteineen. Saattaahan jostain nousta ikävä. Halu oppia tuntemaan tuo tuossa. Tuo, jonka kanssa on joskus tahdottu.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s