Parisuhteen haaksirikossa karikolla on luottamuksen lisäksi pahimmillaan kanssakulkijan itsetunto, seksinnälkä, elämänilo tai pahimmillaan elämänhalu. Yhteinen kommunikaatiotaso ei houkuttele lähitaisteluun ja saattaa sinnikkäimmänkin lähikontaktia tavoittelevan pelastusyrityksen helposti Titanicin tavoin törmäyskurssille jäävuoren kanssa.
Millä kummalla yhteisiin hetkiin puhalletaan säpinää ja hetekan nytkettä ilman turhaa painolastia. Miltä tuntuisikaan se, että olisi haluttu siinä ja sillä hetkellä, näkisi hehkun toisen katseessa ja tietäisi vatsanpohjassa saakka, että tuo tunne on juuri Sinulle ja Sinusta. Pystyisi vastaamaan katseeseen ja antaa toisen tuntea kaiken sen kaipuun, joka on tiiviisti paketoituna jäävuoren uumeniin. Sammuuhan se tulivuorikin, kun riittävästi on aikaa ja kylmää vastassa.
Entäpä, kun tilanne on päälaellaan. Jäävuoren valtias ottaa askeleen sulaakseen ja ei saakaan heti vastakaikua? Pystyykö torjunnan tunteen käsittelemään vai putoaako koko haaksirikkoinen laiva syvänteeseen. Kertarytinällä. Vieläkö torjunnan jälkeen pystyy tekemään aloitteen puolikastaan, saati vastaamaan yhteenkään intensiivisempään silittelyyn.
Miten vaikeaa on rikkinäisenä ollessaan tunnistaa vastapuolen tunteita. Väsymystä, päänsärkyä,stressiä tai ihan vaan sitä, että nyt mielenkiinto on jossain muualla kuin parisuhdefysiikassa, ilman sen kummempaa draamaa. Ja tottahan se on, että tässäkään asiassa kanssakulkijat eivät ole synkronissa, ei määrässä tai laadussa. Arkea ja juhlaa, tälläkin saralla, parisuhde-elämä. Parhaimmillaan kuherruskuukautta.
Biisivalinta: Jukka Poika – Ikirouta
nikinita 