Henkinen ryönä


new start

Sitä on tullut Facebookin muistoja – toiminnon mukaan siivottua ja tyhjennettyä varastoa, autotallia, kaappien perukoita ja käsilaukkujen lokeroita sellaisella vimmalla viimeiset viisi vuotta ja varsinkin loma-aikoina, että fiksumman olisi luullut ymmärtävän jonkinlaista muunlaista siivoustakin kaivattavan. Ympärillä pursuilevaan materiaan ja hujan hajan olevaan shoppailun adrenaalihuumassa hankittuun omaisuuteen kompastuu niin henkisesti kuin fyysisestikin ennemmin kuin myöhemmin. Konkreettiselle materialle löytyy trendikkäitä ja enemmän tai vähemmän helppoja poistokeinoja kirpputoreista alkaen. Edeten kierrätyskeskuksen kautta nettikirppiksille, elinkelvottomien romppeiden joutaessa kaatopaikalle.

Nurkkia hiki hatussa puunatessa jää huomaamatta todellinen ongelmajäte. Mainitun jätemäärän paino laskee ryhdin kumaraksi, himmentää kutsuvan hohteen silmänurkasta, vetää ennen ruusunnuppuna hymyilleen suukkosuun kireäksi viivaksi, harmaannuttaa ihon kelmeäksi. Aivokuoressa ajatusten sijaan tykyttää vain orastava migreenin poikanen.  Elämän varrella kerätty henkinen ryönävuori on suurempi kuin ydinjäte seuraavilta vuosisadoilta. Haudattu syvälle otsalohkon taakse, sisuksiin kalvamaan, ongelmajätteenä.

Hävityskeinot mokomalle ovatkin temppu. Arjen oravanpyörä rullaa kiihtyvällä tempolla eteenpäin, oma askel hidastuu, muuttuu näköalattomuudeksi innostuksen livahtaessa takaovesta odottamaan yhä kauemmas katoavia eläkepäiviä. Hetkeen tarttumisen sijaan asiat saavat pysyväisleiman: sitten joskus. Pienen huumaannuttavan uutuudessaan villin ajatuksen pyrkiessä varovasti tajuntaan, aivokuori muistuttaa vikkelästi riskeistä ja hehkuttaa vanhan turvallisuutta.

Turhasta henkisestä kuormasta irtautuminen vaatii siivoajaltaan paljon. Asioita on osattava katsoa uudesta perspektiivistä, tai jätettävä kokonaan katsomatta. Käännettävä kirjaan uusi sivu, vaihdettava uudet sahajauhot pääkoppaan ja tarvittaessa vaihdettava kokonaan maisemaa. Muutos voi vaatia luopumista tutusta ja turvallisesta ja varmasta toimeentulosta. Koko prosessi vie aikaa ja voimavaroja. Pala palalta, askel kevyempänä, ryhti pystympänä, saattaa katseeseen palata tuttu terävyys ja hymyyn elämä. Täytyy vain muistaa epäilyksen hetkinä, miksi tuli aloitettua koko siivousurakka.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s