Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy


muikkune ja myy 3

Kummallakin on koti siellä missä reppukin on. Kumpikin on itsenäinen, vapautta rakastava ja fiksu oman tiensä kulkija. Kaksi omalla tavallaan epäsovinnaista. Toinen räjähtävästi aiheeseen syttyvä vilkas vauhtimimmi. Toinen hitaammin kulkeva, tuumiskeleva silti innokkaasti uutta tutkiva. Kumpikaan ei mene muottiin, ei istu yleisiin normeihin. Rapu ja leijona, eivät kuulemma horoskooppimerkkeinä istu yhteen edes sovittamalla. Siltikin sovimme yhteen jollakin ihmeellisellä tavalla. Tavalla, jota ei oikein voi edes selittää.

Toki vuodet tuovat mukanaan myös yhteenkasvamisen ja tuttuuden tunnun. Toisinaan jopa valheellisen, kuten joskus joutuu toteamaan. Täytyy seisahtua ja katsoa vierelle, että kuka se tuossa oikein kulkeekaan. Siltikin pohjalla on myös jotain muuta, jonkinlainen vire, tuntuma siitä, että kummankin sielu on auttamattomasti solmittu yhteen toisen kanssa. Kosketus on herkkä ja sen helposti hukkaa kaiken rojun alle, mitä elämässä harteilleen ottaa. Herkkyydestä huolimatta, se on silti vahva ja pitää kiinni vielä kun tuntuu, että kaikki muu on jo mennyt. Pieni säie, sielusta toiseen. Ohut mutta luja.

Taidamme olla aina liikkessä. Rakastamme vapautta ja kotimme on siellä, minne reppumme ja peppumme laskemme. Siltikin, niin kauan kuin meillä on hyvä yhdessä ja tahdomme, olemme aina perillä, siellä missä pitääkin. Reppu alas ja nuotion ääreen rannalle istumaan. Ehkä huomenna olemme rannan tuolla puolen, ehkä jatkamme matkaamme polkua myöten toisaalle, ehkä olemme tässä vielä huomennakin, samalla rannalla.

Toinen on räjähtävä, toinen on rauhallinen. Kumpikin katsoo mailmaa avoimin silmin. Kumpikin tahtoo kokea ja nähdä. Kumpikin tahtoo elää elämänsä täysillä ja vapaana. Molemmat tahtovat kulkea elämässä, laskea reppunsa jonnekin joskus pidemmäksi aikaa, joskus vain hetken levähtääkseen ja jatkaaksen taas matkaa. Olemme vapaita valitsemaan tiemme ja polkumme, mutta siltikin kuljemme yhdessä, koska meillä on vapaus valita.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s