Silmäkulmaan piirtyy pitkät, vaaleana lainehtivat hiukset. Taskukokoista nuorta vartaloasi myötäilee tiukka vaalea paita ja farkut istuvat kuin mainoksissa. Lanteillasi oleva niittivyö kertoo samasta asenteesta kuin pitkiin huolella meikattuihin ripsiin verhotut silmäsi. Korkeat saappaasi tuovat sopivasti sääresi esille. Sinulla on kaikki, iloista ja tarttuvaa hymyä myöten. Tanssit lähemmäksi ja annat laivan discon hiphop-biitin tarttua koko vartaloosi. Heittäydyt tunnelmaan ja annat flown viedä. Osaat kaikkien biisien sanat. Sinua on mukava seurailla. Katseesi välähtää ja siirryt kolmanneksi porukkaan. Vetovoimasi tuo paikalle hunajaisen lauman mehiläisiä, jotka blokkaat tiukasti ulos ringistä ja keskityt… Hämmennys valtaa mieltä. Mitä näit katsoessasi? Sinä ja ? Hämmennystä leijuu myös oman puoliskon katseessa, onko tullut valittua vieläkin astetta avoimempi otus rinnalle vai tulkitsinko nyt aivan jotain muuta. Tiedänkö oikeasti edes tätä asiaa kanssakulkijastani.
Ajoittain löytää itsensä tilanteista, joissa huomaa kiinnostuksen lämmittävän pilkahduksen juuri tapaamansa ihmisen silmäkulmassa. Oma agenda ei kenties ole hauskanpitoa, tanssimista, elämäniloa kummempaa, mutta riittävästi herättääkseen bileprinsessan tai salin nurkkajoonaksen unesta. Itse näet hymyilevän tanssikumppanin, avoimen katseen ja ihanasti irroittelevan ja heittäytyvän sielun. Kerrankin joku uskaltaa ja heittäytyy. Mä oon niin messis! Niin, entäpä kun pilkettä on niin naisten kuin miestenkin silmäkulmissa ehkä astetta liikaakin. Mikä viesti tuli välitettyä avoimella käytöksellä ja kuinka viesti vastaanotettiin. Miten lähetettyjä viestejä luetaan? Entä, jos vain olet ulospäin avoin ja rento? Sisimmässäsi arka ja pidättyväinen, helposti hämmentyvä. Entäpä, jos puuttuu elämänkokemusta ymmärtää mistä on kyse, erottaa viestien nyanssit ja tulkitsee asiat aivan vinksalleen. Illanviettojen koodikielikin on hivenen muuttunut siirtyessään sukupolvelta toiselle. Mummotunnelissa ja Namussa lienee havaittavissa hivenen erilaista pelinavausta, vaikka osa partykansan tavoitteen asetannasta saattanee olla yhtenevää…
Vetovoima on ja pysyy, niin kauan kuin on elossa. Antaa itsensä hengittää ja hymyillä. Siinäpä se, että miten suojata sielunsa. Oppia sanomaan, että kiitos oli kivaa. Tämä oli nyt kaikki mitä tänään halusin, lähtemättä mihinkään enempään mukaan tai olla loukkaamatta ketään. Olla loukkaantumatta, kun illan tanssipari viileästi toteaa, että, jos tässä oli tänään kaikki, niin ymmärräthän, minun on etsittävä toinen kohde…. Hymyillen toivotettava kireitä siimoja menijälle.
Linkkivalinta: Olivia Newton-John – Physical