Mikäänhän ei ole elämässä yhtä pysyvää kuin muutos. Aamulla peiliin katsoessa rähmäisin silmin takaisin tuijottava peilikuva ei ole enää aivan se sama tapaus kuin eilen samassa kuvajaisessa suu vaahdoten hampaitaan harjannut kaveri. Vaikka unisen puuron karistaisi silmistä pois on selvästi tuo kulmia koristava harmaa karva taas hiukan pidempi ja ajatuksetkin aivan toisessa asennossa kuin illalla nukkuman mennessä.
Minkähän vuoksi näinkin perusasian sisäistäminen parisuhteessa ei oikein ota onnistuakseen. Päivästä toiseen mennään oletuksella, että toinen on niin kuin ennenkin. Samat ajatukset, samat toimintamallit, samat virheet, samoilla oletusarvoilla vuodesta toiseen. Käsi ylös, joka itse on täysin sama ihminen kuin olit vuosi sitten, viisi vuotta sitten tai kaksikymmentä vuotta sitten. Ihan tosissasi, mitään et ole elämäsi aikana kokenut? Mitään ottanut kokemuksistasi opiksesi, saatikka sitten kasvanut ihmisenä tai joutunut laittamaan elämänarvojasi uuteen järjestykseen? Kuinka sitten voi tulla yllätyksenä, että siinä rinnallakulkija ei ole säilynyt saman vuodesta toiseen. Miten voi olla mahdollista, että yhtenä aamuna vain heräät ja toteat, että eihän tuo ole ollenkaan se sama ihminen, jonka kanssa menit yhteen vuosia sitten.
Tottahan se on, että lähelle näkee huonosti. Vaikka olisi millaiset pullonpohjat kiikareina, ei lähellä elävän muuttumista huomaa ellei siihen keskity. Aivan samoin kuin pihakoivu ulkona kasvaa huomaamatta taimesta täyteen mittaan, näyttäen vuodesta toiseen samalta, vaivihkaa venyen vuosikymmenien matkalla varjeltavasta taimesta pesäpuuksi ja viimein lahoksi uhkakuvaksi koko torpan olemassaololle. Täytyy keskittyä, jotta huomaa uuden vuosikasvun, uudet oksanhaarat ja vuosi vuodelta lisääntyvän vehreyden.
Kunpa tänään osaisi elää oikealla asenteella. Antaa toisen muuttua ja kasvaa rauhassa, ei jarruttaen ja kiinni pitäen. Ei lukiten omia ajauksia ja asennetta jonnekin menneeseen, vaan hyväksyen, nauttien, ymmärtäen ja yhdessä kasvaen. Kumpikin tekee virheitä, molemmat onnistuvat, joskus elämä kolhii ja joskus antaa vaikka ei edes odota. Lapset kasvavat, asuinpaikat ja työpaikat vaihtuvat, maisemat muuttuvat, ikää tulee lisää ja fysiikka muuttuu. Kaikki tuo muuttaa meitä ja teemme muutosta myös itse. Muutos on väistämätöntä, otammeko sen vastaan ja nautimme asenteella myös jokaisesta kolhusta ja uudesta arvesta vai yritämmekö vain pitää kiinni jostakin, mitä ei enää ole.
Linkkivalinta: Eppu Normaali -kaikki häipyy on vain nyt
nikinita 