Kuinka tässä näin kävi. Ihan tavallinen treeni, ehkä hiukan enemmän yläkoukkuja ilmaan, mutta ei muuta ihmeellistä. Nyt on olkapää niin kipeänä, ettei takkia enää saa päälle. Särkylääkekuuri ei auta. Kuvaus, kiertäjäkalvosin revennyt. Leikkaus ja viritetään jänne takaisin naruilla titaaniankkureihin. Pitkä sairasloma, olkapään jäätyminen paikoilleen ja vuoden kuntoutus.
Normitreeni hevosen selässä. Yllättäen hevonen säikähtää ja tekee laukassa sivuloikan. Ratsastajan kroppa ei pysy liikkeessä mukana. Pudotessa jalka jää hetkeksi kiinni turvajalustimeen ja nykäisee. Kävely on mahdotonta, nilkka tuusanpäreinä. Leikkaus ja parsitaan palaset kasaan titaanipulteilla ja -vaijerilla. Pitkä sairasloma ja kuntoutus.
Kun Klaani harrastaa, niin aina jotain tapahtuu, ennemmin tai myöhemmin. Klaanin nuorempien jäsenten tapaturmat menevät harmituksen ja levon myötä ohitse. Klaanipäälliköiden tapaturmat sen sijaan vaikuttavat helposti huomattavasti pidempään. Toki ikäkin tekee tehtävänsä. Vanhemmiten sattuu helpommin, paikat hajoavat herkemmin ja kuntoutuminenkin vie keskimääräistä pidempään. Liikkumiseen tulee pitkä katko. Tauon jälkeen uudelleen aloittamisen kynnys on jykevänkokoinen taivaita tavoitteleva muuri, puhumattakaan muista pitkän tauon aiheuttamista haittavaikutuksista. Liikkeellelähtö on muutoinkin vaikeaa, saatikka sitten, kun mukana on pelko uudesta loukkaantumisesta ja turhautuminen kaiken uudelleen opettelusta. Lihasmuistillakin tuntuu olevan vanhemmiten aina vain pidemmät piuhat.
Aina liikkeessä olevassa Klaanissa yhden Klaanipäällikön loukkaantuminen aiheuttaa monta mutkaa. Yhtäkkiä puolet kuljetuskapasiteetista ja arjen touhujen moottorista on poissa. Työpaikan työtilanne ei huomioi kotona toistaitoisena toipuvaa puoliskoa, eikä kaikkia harrastuksia raatsi kuitenkaan leikata muulta joukolta pois. Arkitaloudenkin pitäisi pyöriä.
Toisen Klaanin päämiehen suhatessa pää kolmantena jalkana valonnopeudella ympäri pitäjää, jää toipilaan olo kotosalla turhautuneeksi, hyljätyksi ja pahimmillaan arvottomaksi. Kun toinen vielä innokkaana jatkaa yhdessä aloitettua harrastusta toisen ollessa useamman kuukauden pelistä pois, ei lopputulos ole kaunis. Kun viimein on mahdollisuus tehdä jälleen yhdessä, on toinen mennyt jo. Yksi on kirinyt siitä mihin jäätiin ja toinen saa aloittaa kaiken alusta. Tarvittaisiin paljon ymmärrystä, huomiointia ja kärsivällisyyttä molemmin puolin, mutta onnistuuko se.
Vauhdissa hiljentäminen ei ole helppoa ja kovassa vauhdissa juoksee helposti elämän tärkeiden hetkien ohitse. Toisen ollessa poissa pelistä on elämässä jälleen yksi risteyskohta, kulminaatiopiste, jossa pitäisi osata hiljentää ja ihmetellä hetki. Kuinka tästä mennään mahdollisimman pienin kolhuin eteenpäin ja voidaan sitten taas yhdessä kiihdyttää vauhtia, kun sen aika on. Elämän tärkeimmät hetket eivät aina ole niitä riemukkaita, joita voi juhlia ilotulittaen ja pullonkorkit poksahdellen. Usein elämän kannalta kaikkein merkittävintä on kuinka mennään eteenpäin, kun elämä kolhii – yksi onnen salaisuus.
Linkkivalinta: Nuno Bettencourt -Flight of the Wounded Bumblebee
nikinita 