Ystävä tokaisi vuosia sitten varaston siivoukselle, että eikös puolikkaasi näe, että siivoat vain vanhaa kuonaa ulos parisuhteesta, sinä mitään nurkkia puunaa…Tuolla vauhdilla vaihtuu ennen pitkää talo ja vaarassa on kyllä kumppanisikin. Tuli puisteltua hämmentyneenä otsalohkoa, kiellettyä pontevasti. Tuuskahdettua päälle, että jos omistaa sen seitsemän salaatinotinta ja lakisääteistä enemmän kylmälaukkuja, on pakko tehdä asialle jotakin. Ei kukaan tarvitse seitsemää kylmälaukkua. Kirpputorille joutavat kaikki.
Uuvuttavassa määrin on roinaa ja rompetta kertynyt nurkkiin vuosien varrella. Talo on yhtä hajamielisesti hoidettu kuin parisuhdekin. Isommat asiat on siististi siirretty varastoon ja se mikä ei mahdu enää hyllyyn, pursuaa lattioilla ja hyllynreunoilla. Sinne joutavat, varastoon. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kunnes sitten sinä yhtenä epäonnisena päivänä muistat omistavasi juurikin sen tarpeellisista tarpeellisimman härpäkkeen ja avatessasi varaston oven koko vanha kuonainen elämäsi iloineen ja suruineen ryöpsähtää varaston pullistelevasta ovesta ulos. Takaisin varaston hämärään kerran vapauteensa päässeet tavarat eivät suostu tunkeutumaan ilman perusteellista pöyhimistä ja muistelojen virtaa. Kuinka siitä ekaluokalla itsetehdystä vinoon sahatusta raakalautaisesta Robotti Romuluksesta tai 80-luvun retroshortseista voi olla niin tuskaisen vaikea luopua. Saati niistä hyllymetrillisistä kirjoja, jotka eivät enää sisäkirjahyllyyn mahdu, vaan pölyyntyvät varaston uumenissa huudellen lukijoita. Tunnearvo maksimissaan.
Onkohan hamsterina onnellisempi olo. Varasto täyttäkin täydempi, tavaroiden käyttöarvosta saati tarpeellisuudesta ylipäänsä ei tosin varmuutta. Hamsteriksi sitä tulee parisuhteessakin. Ensin pullistuu posket. Muut saattavat ajatella, että nyt on parisuhde kunnossa, syövät sylikkäin, kainalossa kyhnyttävät toisiaan rapsutellen. Oikeasti ääneenlausumattomat ajatukset alkavat vähitellen kerätä painetta. Poskipussit pullollaan, sylkeä pidätellen koetetaan käyttäytyä, ensimmäiset sen seitsemän vuotta. Sitten pullistuu vatsanseutu… niin ovat kokoajan keskenänsä, tuumataan kavereissa. Ei niitä irti toisistaan saa, nenänhierojia. Ei saa, ei. Juostaan kieli vyön ja vatsakummun alla hakemassa varastontäytettä, onnellisuusmittaria kohdilleen. Eletään normisettiä. Siinä sitä havahdutaan sinä yhtenä kauniina päivänä, kun varasto sylkee normitavarat pihalle, että on tullut hamstrattua ajatuksetkin. Kaikki. Eikä oikeasti edes tiedä minkälaisen immeisen tavaroita siellä varastossa oikein onkaan.
Ajatus siitä, että ei jaa unelmiaan, arkeaan, epätäydellisyyttään ja pelkojaan toisen kanssa lienee helpompi kuin kuonakasan lakaisu pöydälle. – Antaa tämän olla nyt…Aina on muuta, joka menee tärkeämpänä ja ykkösprioriteetilla yli, jos vain antaa. Voiko hajamielisesti hoidetusta ja ei-niin-tärkeäksi-priorosoidusta parisuhteesta kasvaa muuta kuin kuonakasa. Jos ja kun tahdot, niin silloin prioriteetti on selvä. Parisuhde edellä päin alkavaa röykkiötä. Yhdessä.
Ja niin…jos tulisi hetki, että hamsterit laittaisivat lusikat jakoon, niin kumpikos ne varastoidut aarteet kantaisivat mukanaan?
Linkkivalinta: Gotye – Hearts a Mess
nikinita 