nikinita

Täältä taas itseni löysin. Miehissä, kaatosateessa, yhden juoksutapahtuman lähtöviivalla. Edessä Paavo Nurmen puolikas Turussa Ruissalon kauniissa maisemissa. Tällä treenimäärällä tässä ei ole mitään järkeä, mutta taas mennään. Kevään ja kesän juoksulenkit ovat olleet lähinnä satunnaisia. Joskus harvoin kolmekin kertaa viikossa, mutta useimmiten vain kerran tai sitäkin vähemmän. Kun harvoin pääsee, niin sitten yleensä mennään nautiskellen, hidasta vauhtia fiiliksen mukaan. No joskus hevosen kanssa juostessa on tullut kyllä innostuttua menemään kilpaa laukkaavan pollen kanssa. Nopeita pyrähdyksiä ylämäkeen ja tasamaalla. Hepalla kunto on kasvanut nopeammin kuin minulla. Pitkälläkin matkalla taitaa jo voittaa kestävyydessä, mutta todettava on, että edelleenkään ei ole toista vastaavaa parivaljakkoa tullut vastaan. Juokseva mies ja ratsastaja raipan kanssa rinta rinnan ravaten.

Pitkien juoksutapahtumien suhteen olen tehnyt saman päätöksen kuin lenkkeilyn ja muunkin liikunnan suhteen – nautiskellen eteenpäin. Hiki saa tulla, välillä voi olla raskastakin ja paikat hapoilla, mutta hampaat irvessä ei mennä. Elämässä on tuskaa ja pakkoliikeitä ihan riittämiin, ei niitä tarvitse lisää väkisin hakea.

Ennen juoksua vettä tuli taivaan täydeltä, mutta energisen lähtömusiikin myötä taivas hiljalleen selkeni ja matkaan päästiin kuivin jaloin. Viimeiset suudelmat ja vilkutukset saattoväelle ja matkaan. Kuinka se onkin, että on aivan eri fiilis laittaa tossua toisen eteen, kun joku on mukana kannustamassa matkaan ja ottamassa vastaan heti maaliviivan jälkeen.  Keli pysyi koko keikan ajan aivan loistavana. Pilvistä, plus 15 C lämmintä ja välillä muutama kostea pisara hiljalleen taivaalta. Parempaa juoksukeliä ei ainakaan omalle kropalle löydy, ohuesti jopa jossakin vaiheessa matkaa mietitytti, että olisiko sittenkin kannattanut tänään se koko matka puolikkaan sijasta.

Puolimatkalla kisajärjestelyitä ei tule samalla tavoin koeponnistettua  kuin  kokopitkällä maratonilla. Juomarasteja oli sen verran tiuhaan, että osan sai huoletta jättää väliin ja energiavarastojakaan ei tarvitse liiemmin matkan aikana täydentää. Sen verran on kevään aikana ehtinyt omia varastoja kasaamaan, että niiden turvin yhden puolikkaan menee mennen tullen. Vessojen puute ehti tosin tälläkin matkalla ihmetyttää. Toki Ruissalao tarjoaa juoksijalle puun juuren jos toisenkin jalan nostoa varten, mutta kyllä silti järjestäjien puolesta voisi olla virallisiakin  levähdyspaikkoja. Erityisen epäreilua vessojen puute matkan varrella on kisan naispuolisia osanottajia kohtaan. Etenkin täyden matkan juokseminen jalat ristissä ei varmasti ole hauskaa puuhaa.

Aivan alkumatkasta tuntui, että noinkohan tästä mahtaa tulla yhtään mitään. Muutaman kilometrin jälkeen juoksu alkoi kuitenkin kulkea ja uudet tossutkaan eivät enää haitanneet menoa, kuten muutamalla edellisellä lenkillä oli käynyt. Alun tahmeuden jälkeen jalka nousi mukavasti perille saakka. Viimeisillä kilometreillä tuntui koivissa hiukan asiaankuuluvaa raskautta, mutta siitäkin huolimatta lenkki meni rennolla otteella ja hyvillä mielin. Asiaankuuluva loppukirikin tuli vedettyä kunnialla, vaikka välimatkaan perheen nuorempiin syntyikin viimeisten metrien aikaan ihan kohtuulisesti. Ehkä tässä sittenkin voisi vielä syksyllä yrittää täyttä matkaa.