Parisuhteen sotilaalliset edut


big gun

Kenellä on isoimmat aseet ja kovimmat paukut. Keskitytään varustusten lujittamiseen ja poteroiden syventämiseen. Turvaudutaan toisen ammuksilta ja haetaan vain sotilaallista etua tai vähintäänkin tasapainoa. Toinen toistaan suurempi loukkaus tasapainottaa toisen ja montako pientä puukoniskua tarvitaan yhden suuren haavan vastapainoksi. Tuoreen loukkauksen mausteeksi kaivetaan varastosta monta vanhempaa, tuotakaan et ymmärtänyt, sekin jäi tekemättä ja ethän sinä koskaan. Kielletään ja selitellään, lyödään virheiden lekalla ja pistetään kipeällä muistolla.

Haetaanko syyt ja seuraukset ja keskustellaan kuinka tilanne ratkaistaan. Löytyykö lopulta edes syytä miksi tässä ollaan, vai onko se hautautunut vuosien taistelun alle. Oliko syy alunperin edes sodan arvoinen. Pieni kivi, hiekanmurunen, johon molemmat kompastuivat. Hiekanmurunen, joka unohtamisen sijasta jätettiin jauhamaan koloa suhteen väliin, hiomaan pois toisen toiseen yhdistävää liimaa. Matkalta mukaan lisää ja läheisyys alkaa tuntua karhealta, kuluttavalta ja kipeältä. Olisi liian helppoa karistella hiekat pois ennen kuin olemme sotatilassa. On paljon helpompaa ryhtyä pikkuhiljaa varustautumaan väistämätöntä varten. Sotaa, joka vain odottaa pikkuhiljaa nousuaan.

Entä vuoren kokoinen loukkaus, miljoona kivitonnia suoraan niskaan? Auttaako tuon vuoren hakkaaminen murusiksi vuosien taistelulla yhä uudelleen ja uudelleen. Auttaako arpeutuvien haavojen auki kaivaminen, vai katsommeko mieluummin eteenpäin. Yhdessä, jos emme kuitenkaan jääneet järkäleen eri puolille. Erikseen, jos loukkaus oli liian suuri kestettäväksi. Osaamme varmasti varoa saman kiven heittämistä uudelleen. Tiedämme jo, että se sattuu liikaa. Keskitytään muuhun kuin järkäleen kokoon, kuinka se teki kipeää ja kuinka pahalla hetkellä se osui. Ei tarvita edes anteeksi. Jos tahtoa on, jatketaan matkaa, molemmat tietävät kyllä, että toinen satutti itsensä pahasti ja toinen katuu heittämäänsä kiveä.

On turvallisemman tuntuista suojautua ja ampua omasta poterosta kuin laskea aseet ja nousta ylös. Avoimin käsin, ilman aseita, valmiina hyväksymään, jos toinen kuitenkin päättää ampua. Sielu ja sydän valmiina toteamaan, että vituiksi meni, yritetäänkö uudelleen. Hakematta syitä tai seurauksia. Todeta vain, että tässä ollaan. Kumpikaan ei hyödy taistelusta, ei voita, ei häviä. Satuttaa voi lisää. Voi lisätä tervaksia liekkiin ja saada liekistä entistä kuumempaa, loukkauksista vieläkin suurempia tai jäytää hajalle pienillä. Antaako se mitään, vai olisiko parempi jättää taistelukenttä ja mennä eteenpäin ilman. Valita yhteinen suunta tai omat polut, mutta ilman kaiken tuhoavaa sotaa.

potero

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s