nikinita

Kuinka jokin paikka, jolla on iloissaan purskahtelevan värikäs, tuskassaan painava, julmankin mustanpuhuva ja raskaana taakkana kulkeva historia, kohdataan jatkossa.

Kuinka järjestää vierailu kyläpaikkaan rakkaiden ystävien luokse. Ystävien luo, joilla ei ole osaa tai arpaa ajan saatossa hampaankoloon kertyneen ylimääräisen möhnän kanssa. Ystävien, jotka korkeintaan kummastelevat parisuhteen huonoja väännettyjä sisäpiirivitsejä ja alaviistoon kääntyviä huulenpuolia.

Miten ihmeessä klaani viedään hartaasti toivotulle retkelle ja asemoidaan ilmeet pikaliimalla naamariin ja pakotetaan kasvolihaksiin kestohalvaus määrämättömän pitkältä tuntuvaksi ajaksi. ”Hiiskatin upea paikka, Tottakai! Miten, jos kurkistellaan mieluummin tänne. Entäs, jos tutkittaisiin tuo naapurikunnassa oleva huopatossutehdas huvipuiston sijaan?” Kuolleina syntyneitä ehdotuksia, niinpä niin.  Ei muuta kuin saapasta rytmissä eteenpäin. Se mikä ei tapa, se saa korkeintaan parisuhteen kinaamaan.

Entä kun toisen puoliskon seminaari kestää paikkakunnalla päivätolkulla. Puhelin on vuoroin varattuna, vuoroin sattuu olemaan muuten huono hetki soitella. Haluaako tuosta oikeastaan mitään tietääkään. Se mitä ei tiedä, sehän ei voi satuttaa. Eihän.

Yhteinen parisuhdematka merkityille mestoille. Laatuaikaa, lovekivaa, A-luokan matkaksi ei kai herratermistössä ihan päästä, mutta B-luokassa mennään joka tapauksessa. Turvaseksiäkin voisi olla hyvällä tuurilla tarjolla. Perinteiset nyt ainakin, jos ei tule mokattua liikaa. Seksin osalta B-luokan matkat ovat vähän jokereita, sehän jo tiedetään. Ääneenlausumaton ahdistus möykkynä kummankin rintalastassa. Tulikin luvattua heikkona hetkenä, prkl!  Nyt on vaan katsottava kortit ja toivottava parasta.

Mielikuvitus on luvattoman helppo laskea vapaaseen pudotukseen niin hyvässä kuin pahassa. Ajatusten pidäkkeetön liito on parhaimmillaan omaa hyvää oloa tukevaa. Rajana ihmisellä ja sillä mihin pystyy on vain taivas ja oma tekemisen tahto. Möyhöttyneenä ja elämässä ruttuuntuneena mielessä pyörii selvitymisen minimit, pienimmätkin risut polulla tuntuvat vuorilta. Voimavaroja niiden ylikiipeämiseen ei ole. Rypistyneenä ja väsyneenä kelvottomat ajatukset kiertävät samaa kehää. Aivolohkoista ei löydy montaa positiivista mietettä. Oma tajunnanvirta vie itseä vastaan. Vaihtaa hyvän huonoksi, kauniin rumaksi, lihavan laihaksi, kesän loskaiseksi synkän harmaaksi talveksi, mukavan paikan vastenmieliseksi. Vapaassa ajatuspudotuksessa ei näy loppua, jollei havahdu ja herää.

Pystytäänkö kiipeämään paikan korkeimmalle paikalle ja katsomaan kaikkea uusin silmin. Mitä kaikkea voi pudottaa mappiin Ö ja heittää roskalavalle. Nähty, koettu. Tästä hetkestä tämä merkitsee jotain muuta, täällä on uudet muistot.