Parisuhde Tampereella, Hotel Torni


tornijunaSouth Park -keikkatukikohdaksi valikoitui keskustassa radan ja Tullitorin väliin väkerretty Torni-Hotelli. Aivan huipulle emme päässet majailemaan, mutta yhdeksäs kerroskin vei jo sopivasti katutason yläpuolelle. Huipulla sijaitsevasta sky barista tulee varmasti yksi illanistujaisten klassikko. Näkymät olivat huikeat, kauas kaupungin ylitse kohti suomalaista korpimetsää. Tila oli sisustettu kivasti ja kutsui istumaan ja viettämään iltaa vaikka pidempäänkin.

torni906tornibed

Huone oli väljä ja mukavasti sisustettu. Iso ikkuna antoi hyvin ulos, eikä yöksikään viitsinyt vetää verhoja eteen. Sängyllä  oli kiva heräillä ja katsella kattojen ylitse avautuvaa taivasta ja aamun tuloa. Se hotellin toinen tärkein elementti, sänky, oli tällä kertaa harvinaisen hyvin kohdallaan. Peti oli todella mukava ja antoi hyvät unet päivän keikkojen ja illan riehumisten jälkeen.

Vaikka hotelli oli täynnä, aamiainen pelasi mainiosti jopa kaikkein ruuhkaisimpaankin aikaan. Istumapaikkoja riitti ja eväät eivät loppuneet kesken. Henkilökuntakin ehti jopa tarjoilla jokaiselle aamiaispöytään kahvia tahi haudutettua teetä, mikä ainakin näin teen juojille, on hotelleissa harvinaista herkkua. Runsaan ja rauhassa nautitun aamiaisen voimalla potkua riittikin hyvin sekä saliteeriin, että pitkään keikkapäivään.

torniaamupala1tornisky

Sali olikin tässä hotellissa aivan omaa luokkaansa. Jutta Gustavsbergin suunnittelemasta kokonaisuudesta löytyi mahdollisuudet monipuoliseen treeniin. Oman personaltrainerin laatimasta ohjelmasta ei tarvinnut lähteä soveltamaan salille sopivaa versiota, vaan treenikierroksen pystyi kumpikin tekemän lävitse sellaisenaan. Kun monipuoliseen saliin lisää vielä faktan, että hotellin kuntosaleissa harvemmin on ruuhkaa, niin voiko salilta enempää toivoa.

.

tornijuttatornikunto

Saliteerin jälkeen kävimme hakemassa lisäenergiaa Fit Wok:sta. Kyseinen wok-ruokaa tuoreista raaka-aineista valmistava pieni ravintola onnistui bongaamaan salipäivityksemme instgrammista, joten palkitsimme paikan hyvästä markkinoinnista valitsemalla tällä kertaa lounaaksi wokattua sapuskaa. Paikka oli pieni ja ruuhka-aikaan annosta sai odotella tovin, mutta hyvää kannatti kyllä odottaa. Reilu puolet annoksista näytti kulkeutuvan ovesta ulos noutoruokana, mutta paikka oli viihtyisä istua syömässä myös paikan päällä. Iso käsi näille kavereille onnistuneesta konseptista ja kiitokset hyvästä ruoasta.

Kokonaisuutena hyvä hotelli, hyvät unet ja liki kympin aamiainen. Vaikka hotelli oli ääriään myöten täynnä, henkilökunnan asenne piti tilanteessa kuin toisessakin. Keikkaillan päätteeksi hotellista saatu yöpala on mainittava ehdottomana plussana! Huonelaskuun, kohtuuhinnalla ja kun huoneesta löytyi vielä vedenkeitin ja teepussit… Kuuman kylvyn jälkeen oli mukavaa istahtaa sängylle selaamaan tv-kanavia ja antaa ajatusten virrata illan keikkasetissä. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen majapaikka. Miinuksena voi mainita kalliihkot vuorokausipysäköintimaksut alueella kaikkinensa. Parkkitilaa tosin oli reilusti saatavilla, jopa hotellin edestä.

English version, click here


One thought on “Parisuhde Tampereella, Hotel Torni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s