Virtuaalirakkaus


Vuodet sujahtaneet ohi. Vieressäkulkijan kasvoilla uurteita, parransänkeä, naurunryppyä ja kurttua. Saattaapi jokunen makeampi kurvikin tai huolella vaalittu keskikehon vakaan harjoittelun tulos olla lisämausteena kanssakulkijalla. Jonain satunnaisena päivänä tajuaa, että katse on seurannut arkea, klaania, elämää, lehtiä, naapurimaiden kuninkaallisia, matkaoppaita, taloesitteitä, automainoksia ja muuta elintärkeää sillä intensiteetillä, että vieressä taaplaa eteenpäin aivan oudonnäköinen heppu. Puhuukin ihan outoja, urahtelee, murisee, sirkuttaa  ja sipsuttaa. Mihinkäs asentoon siinä sitten omat tassut laitetaan? Katsellaan omalta sohvankulmalta tai keittiönnurkasta kummastuneena ilmestystä. Koetetaan mahtua samoille sijoille. Ymmärtää alkeellista viestintää ja tottua vieraisiin tapoihin. Etsiä jotain tutuntuntuista, josta ottaa kiinni ja tarttua, käydä kiinni jutunjuureen. Turhautuneena  saatetaan luovuttaa puolimatkaan, vieras kieli vastassa. Ei ole ennenkään ollut lukupäätä. Kun on ollut enemmän toiminnan immeisiä. Ei sitä tässä vaiheessa muutu sulavaksi seuranpitäjäksi ja tarviikos sitä kotonaan. Eikös sitä voi olla ihan ihtensä.

Ihmeellinen ihmisen insinöörimaailma on tuonut riemuksemme kaikki härpättimet. On some, fb, blogit, insta, whatsupit, sähköposti, videopuhelut, skypet, niin kai vielä kännykällä soitetaankin. Kukaan ei enää tekstaa, jos ei ole ihan pakko. Suhdetta ja itseä tulee hoidettua enemmän virtuaalisesti kuin fyysisesti. Rakkautta ja läheisyyttä voi julistaa isoon ääneen kaikelle kansalle halutessaan. Kultamurun saa kiinni mistä vain ja melkein milloin vain. Ja ah ja voi, millaisia viestejä voikin toiselle heruttaa. Pysyy iltapäivälehdissä jutunjuuri kohdillaan vielä pitkän aikaa. Kun julkut on läpikäyty, voidaan siirtyä tavisten ihmeelliseen maailmaan ja tirkistellä mitä materiaalia pilvipalvelimet ja kunkin omat kovalevyt ovat pullollaan.

Työ ja elämäntyyli  sillä mallilla, että extremeä arjessa on kaikki fyysinen, kohta jo suudelmatkin, saati vartaloa kevätauringossa hiljaa hyväksyvästi hyväilevä katse. Sitä mennä porhalletaan arjessa eteepäin pendolinon nopeudella. Asemillehan ei ole muodikasta  pysähtyä kuin keskitetysti ja niille suuremmille vain. Mielikuva toisesta rakentuu omien oletusten varaan yhteydenpidon typistyessä bittien väliseksi leikittelyksi. Hyväksyntä ajatuksenpuolikkaille haetaan tavuista ja oletuksista. Hiljaisuus, sekin on tunnettu myöntymisen merkki. Melkoinen mestari saa olla, että puhelimesta kuulee tahi viesteistä pystyy lukemaan täysin toisen ajatusmaailman siten kuin se on todellisuudessa tarkoitettu. Oma tulkintahan ei koskaan viestiin vaikuta. Ei tietenkään.

Todellisuus on pelottavaa, juovuttavaa ja kiihottavaa. Pitäisi rohjeta kulkea pystypäin ja avoinna arjessakin. Ottaa vastaan kasvoille lätsähtävät haisevat tiskirätit ja kompastua tuvan portailla vinksottaviin rappuralleihin. Avata aistit vielä virtuaalirakkaalleen ja haastaa aitoon kohtaamiseen. Nähdä, kuulla, kuunnella ja tuntea. Ihan siinä iholla.

 virtual_love

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s