Ikävystyminen on taitolaji


Asia ei kiinnosta. Monotoninen ääni seminaarissa. Silmät lupsuvat, nukuttaa, ajatus harhailee, silmät menevät väkisin kiinni. Tuttu ja moneen kertaan läpikäyty tilanne työpaikalla, tuttu jo opiskeluajoilta… Onneksi kohta on tauko. Iso kuppi kuumaa kahvia ja pikainen pyrähdys pihalla, josko sitten olisi terävämpänä lopunaikaa. Ei kukaan varmaan huomannut. EN kai kuorsannut sentään?

Entä kun ikävystyminen hiipii parisuhteeseen? Illalla ei työpäivän jälkeen ole toiselle mitään sanottavaa. Ei ainakaan mitään, mikä jaksaisi toista oikeasti kiinnostaa. Työpäivää ja työpäivän kuvioita voi kyllä käydä toisen kanssa lävitse, mutta jaksaako toinen oikeasti kuunnella vielä toisenkin työpäivää omansa jälkeen. Eikö elämässä oikeasti ole enää muuta yhteistä. Helpompaa on vetäytyä lehden taakse ”oikeiden asioiden” äärelle ja ynähdellä vastauksia sopivassa sykkeessä toisen puheripuliin, taklata tarkentavat kysymykset vuosien saatossa opitulla ääntelyammattitaidolla ja koiramaisella katseella alaviistoon, lukulasien lomasta. Tai saattaahan olla että illalla löytyy kotoa kaksi someaktiivia omien kännyköidensä kimpusta, tai läppäreidensä ääreltä. Kysymys iltateestä pongahtaa chattiin, helpompaa niin… ei tarvitse turhaan nousta. Ja oikeastaan eihän teetä nyt tee mielikään.. joten teen tässä yhden asian vielä, juo sinä..

Ikävystyminen tai oikeammin totaalinollaus parisuhteessa on taitolaji. Jokainen kaipaa kotona hetkiä, jolloin ei ole mitään. Saa ihan rauhassa olla ja ikävystyä. Vetelehtiä sängyn tai sohvan pohjalla ja venyä päivää eteenpäin. Harvemmin nämä hetket vain sattuvat samaan tahtiin sen toisen samassa taloudessa elävän kanssa. Tai oikeammin harvoin osaamme heittäytyä toisen kanssa samaan tunnetilaan. kun olisi vielä tuo yksi pyyykkikoneellinen, tiskit… laitetaan vielä nuo, sitten on mukavampi rauhassa istua kumpikin omalla sohvallaan, kun keittiö kiiltää ja nurmi on leikattu, auto on pesty ja imuroitu.

Saisikos vaikka sinne chattiin sujautettua viestin, että samalle sohvalle, nyt. Kiitos! Tai osaisiko joku päivä tuumata, että luetaanko lehti kainaloittain, unohda ne tiskit hetkeksi.. Lähelläolon ja läsnäolon taian unohtaa helposti arjessa. Ihon lämmön kaipuun karistaa velvollisuuksien alle…Yhteinen rentoilu, ikävystymistäkö?.. Hmmm..

wasnt_listening

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s