Jotain pysyvää


Ahdistaa ajatus palata takaisin neljän seinän sisälle. Taloon, jonne juuria on rakennettu väkivalloin ja houkuttelemalla vuosia. Seinät, joita rakkaudella on vaalentanut tuntuvat synkän harmailta ja kaatuvat päälle useammin kuin on lupa. Ulkoisesti kaikki on kohdallaan, verhot, matot, taulut, koristeet, pihan riippukeinu, kukkaset. Kaikki kaunis ja pysyvä ympärillä on kuin kultainen häkki. Kuristaa ja pakottaa askeleet raamiin. Nomadin lähiöön. Staattisena voi kulkea kehää vuodesta toiseen, robottina askeltaen, vastailla hyvää tarkoittaviin kysymyksiin liimahymy kasvoilla: ”Hyvää tänne kuuluu, entäpäs teille? Juuri noita narsisseja maahan laittelin, kauppaan kohta pitäisi. Lapset voi hyvin. Kiitos, kiitos!”

Jotain pysyvää elämään… lienee mielentila. Juuret kasvavat, jos niille antaa tilaa, hitusen ravinteikasta multaa, vettä ja hyväksyviä ajatuksia. Pysyvyyvden tunteen tavoittamiseen kaipaa rauhoittumista, itsensä rehellistä kuuntelua ja omien tunteiden hyväksymistä. Harvoin tulee elämän oravanpyörässä vipeltäessä avattua korvia oikealle taajuudelle, havaitttua kiihtynyttä pulssia ennen totaaliläkähdystä, saati tunnistettua omia tarpeitakaan.

Hengityksen tasaantuessa, mielen rauhoittuessa kevyeen leijailuun, alitajunnasta nousee  kuin nouseekin muistikuvia. Häkin kalterit hiipuvat, muuttuvat keväänvihreiksi omenapuunoksiksi, melkein jo kukkia tulvillaan. Puutarhasta nousee mullan tuoksu, aurinko kutittaa varpaita, riippukeinu heilahtelee hiljalleen, pilvet vilkuttavat taivaalla kertoen terveisensä. Nomadi on matkallaan, hymy huulilla.

varpaat

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s