Hotelli Klaus Kurjesta saatujen hyvien kokemusten pohjalta päätimme testata Neljä Ruusun Virgin Oil -keikan yhteydessä Kämp Group:n toisen hotellin. Sijainniltaan hotelli on ”ikävästi” jopa neljän korttelin päässä ydinkeskustasta. Pitkä matka illalla kävellessä pienissä vaatteissa kohti keikkaa. Lyhyt kävellessä takaisinpäin hyvän keikan jälkilämmöissä. Ehdottomaksi plussaksi täytyy lukea parkkihalli hotellin alakerrassa. Hiukan ahdas, kuten vanhassa keskustassa kuuluukin olla, mutta toimiva. Pikainen keikka/yö-hotellissa-viikonloppu sujuu paljon jouhevammin, kun vaihtovaatteiden ja puuterirasian roudaus kaupungille ja takaisin lähiöön sujuu vaivatta.
Huoneeksi valittiin tällä kertaa hiukan vaatimattomammin kahden hengen Glo Comfort. Sopivan väljästi mitoitettu pehmeä vuode olikin huoneen nimen mukainen ja takasi hyvät olosuhteet sekä etkoille ennen keikkaa, että muutaman tunnin yöunille keikan jälkeen. Tiukkaa teki aamulla vääntäytyä ylös ja aamupalalle, sen verran kutsuvasti peitto ja pehmeät tyynyt houkuttelivat.
Hotellin älytelkkari kiukutteli, kuten näillä useimmiten on tapana. Viimein saimme kuitenkin liitettyä kapulan koneeseen ja ihan kelvolliset soundit ulos Spotifyn listoilta.
Huoneen suihkutilat olivat tilaan sopivasti kompaktit, mutta hiukan hankalat. Sadesuihkusta saa aina plussaa, mutta akvaariokylpyhuoneesta poistuminen oli isojen ja aina vääriin suuntiin aukeavien ovien kautta ongelmallista. Akvaariokylppäri oli muutoinkin hiukan kahtiajakoinen. Sängyllä on kyllä kiva köllötellä ja katsella kun oma kulta valmistautuu suihkussa keikkaa varten, mutta toisaalta herkempi sielu ihan mielellään jättäisi kuuntelematta ja katselematta toisen aamuistunnon wc:n puolella..
Hotellia varatessa on yleensä kaksi asiaa yli muiden – hyvä sänky ja hyvä aamupala. Sänky oli tässä kombossa kohdallaan, mutta aamiainen jätti valitettavasti hiukan toivomisen varaa. Aamiainen oli kauniisti katettu ja ruuhkasta huolimatta pöytäpaikkojakin riitti ihan sopivasti. Muutoin laatu jättikin sitten toivomisen varaa, ei saanut aivan sitä mitä halusi ja ruuhkakin aiheutti selkeästi keittiölle hankaluuksia. Tarjoilu oli niukkaa ja loppui monelta osin kesken. Astiat olivat välillä vähissä ja henkilökunta teki kierroksia metsästäen tyhjiä astioita ympäri salia. Jopa vielä käytössä olleet astiat lähtivät tiskiin, ellei huomauttanut, että anteeksi, huomasithan, siinä oli muuten vielä mehua jäljellä… Sinänsä yllättävää, koska viikko sitten testatussa saman ketjun Klaus Kurjessa aamiainen toimi ruuhka-aamunakin ihan kelvollisesti ja tarjoamiset ja ystävällinen palvelu korvasivat mennen tullen ruuhkan aiheuttaman pöytätilojen puutteen. Kannattaisiko käydä sisaren luona kyläilemässä ja hakemassa hiukan mallia?
Sen sijaan illalliskokemus ennen keikkaa oli positiivinen. Ruoka oli hiukan erilaista ja todella hyvää. Klubileivät bataattiranskiksin maistuivat molemmille omilla täytteillä. Annos oli runsas ja hyvän makuinen, hinta-laatusuhdekin oli kohdallaan. Myös henkilökunta oli ystävällistä ja hyvin asiakkaansa huomioivaa.
Kokonaisuutena hotellista jäi ihan positiivinen maku. Aamiaisen taso näyttää kirvoittaneet kirpeitä kommentteja myös muilta arvostelijoilta, joten hotelli saanee tämän kuntoon enemmin tai myöhemmin. Vanhan linnan miljöö on hieno ja siirsi ainakin tämän pariskunnan yöunia pitkälle aamun puolelle, kun innostuimme keikan jälkeen tutkimaan vanhan puolen tiloja.