nikinita

Kuinka moneksi sitä pitäisi päivässä ehtiäkään. Olla yhtäaikaa hellännapakka äiti, puolisoaan puolesta sanasta ymmärtävä ja aina täydellä sydämellä tukeva vaimo, villi ja intohimoinen rakastatar, tiukka ja fiksu uraohjus, sopivasti shoppailuhullu, sporttinen täyttä elämää elävä naisenpuoli, jolla on tietenkin joku mielenkiintoinen oma harrastus, johon uhrataan loput kalenterista löytyneet tiimat. Aikataulutushan on oikeasti tahtokysymys. Pystyyhän sitä mihin vaan, jos oikeasti haluaa. Kalenteriin vain merkintä ja reippaasti toteuttamaan sinne itselle varattua laatuaikaa!

Aamulla peilistä, – tottakai  villin yön jäljiltä- tukka pystyssä tuijottava mustasilmäinen kummitus taiotaan kädenkäänteessä jakkupukuiseksi businessladyksi. Ei temppu eikä mikään. ”Tikkurilan värikartta” erilaisine tuotteineen on onneksi värimaailmastaan tunnettu ja riittää pelastamaan naisen kuin naisen jaloilleen tukalammastakin tilanteesta.  Minuutin tarkkuudella työpaikalle, palaverista toiseen singahdellen, kello ei anna armoa päivään. Kukapa sitä toisaalta haluaisikaan. Tehokkuus on trendikästä, multitaskaus oli ainakin joskus päivän kuumin sana. Downshiftaus tarkoittaa samaa kuin pystyynkuollut, ei sillä ainakaan pisteitä kerätä.

Soitto kotipesästä harhauttaa ajatukset hetkiseksi, ei hätää, taas raiteilla. Siis mikä siellä olikaan hätänä. Pärjääköhän ne nyt. Ei pakko taas jatkaa. Soitan ihan kohta… tai tunnin tai kahden päästä, seuraavan möten jälkeen. Osaa kai ne itsekin ratkoa nämä jutut…

Päivä näyttää taas venyvän, suljen tietokoneen ihan juuri. Kiirekin olisi jo. Ai, vielä olisi yksi puhelu otettava, hiisi. Myöhässä treeneistä, taas. Kierros kodin kautta, pikimmiten treenivermeet niskaan, kassi olalle, banaani suuhun, jogurttia perään. Menoksi. Vähän hyydyttää, mutta kyllähän sitä voimaantuu, kun ei vain lässähdä sohvalle. Karisee vielä kaikki kovalla työllä saavutetut tulokset ja pahimmassa tapauksessa joutuu aloittamaan vielä kauempaa pohjamudista kuin aiemmin.

Ilta saapuu ja kaihoisa vilkaisu jonkin aikaa sitten aloitettuun dekkariin. Jos sitä vaikka ehtisi hieman silmäillä… istahdus iltateen kanssa nojatuoliin ja seuraava tajuntaan välähtävä asia on, kun joku korjaa puoliksi juodun teen parempaan turvaan ja patistaa sänkyyn. Siis minähän olen aivan tässä hetkessä. Kartalla.

Kun viimein tyyny on päätä vasten aseteltuna, koettaa villikissan vuoro… ihan just… oota hetki, lepuutan luomia ihan pikkuisen…