Joskus on pakottava tarve paiskata porstuan ovi kiinni, hypätä autoon, vääntää radiosta nupit kaakkoon, antaa korkkareilla potkua kaasulle ja antaa tuulen pörröttää hiuksia auton avoimesta ikkunasta. Hiiteen paheksuvat katseet, tässä menee kokolihaa. Katso ja kuolaa!
Tarve ravistaa arki, pyykit, kauppalistat, työpaineet, silmäpussit, vatsamakkarat ja olla taas teini… flirtata peilille häpeämättömästi ja samalla ujon uteliaasti. Katsokaas kuka se täällä on! Minä, kukkuluuruu! Saisikos lähitienoon urosten katseisiin pilkettä, jos tuosta vähän pushilla tukisi, punaa huuliin laittaisi ja tukkaa pörröttäisi.. Mitäpä siitä, jos korkkarit puristaa ja varpaat on rytyssä, käveleminen muistuttaa ankkavankan vaappumista. Korkeimmat mahdolliset on laitettava nilkkanyrjähdyksen uhallakin. Piukeimmat pöksyt jalkaan ja baanalle. Kyllä lähtee… Kelpaankohan vielä, vai onko vetovoima valunut tiskivesien mukana viemäriin jo vuosikymmen sitten.
Kevätkö saa vakiintuneen vakavahenkisen riekkumaan kuin soitimella oleva metso? Pörhistelemään ja tyrkyttämään, hymyilemään leveämmin ja pukeutumaan tai paremminkin riisuuntumaan paljastavammaksi… Olemaan kuin blondi konsananaan antaen viesteineen ymmärtää huomattavasti enemmän kuin… hmmm… niin. Sitten ihmetellään, kun vastapuoli herää ikiroudasta ja käyttäytyy vastaavasti. Yllätys! Kuinkas nyt suu pannaan.. Söpösti suppuun ja häntä piiloon?
Vapauden illuusio. Saisiko tuosta kiinni edes hetkeksi. Ilman siteitä ja sitoumuksia vapaa menemään ja tekemään mitä ikinä mieleen juolahtaa ja huvittaa. Kotiovi kiinni ja unholaan, saisiko kiini elävästä elämästä, carpe diem – sanotaan. Vieläkö mahtaisi herua…jos hiukan ottaa ryhtiä, vatsaa sisään, hauista esille- no käsivartta nyt kuitenkin, arskat silmille ja ulkoilemaan. Rannalle vai terassille?
Auringon lämmössä terassilla, kevyt humala rentouttaa sopivasti ja on kiva katsella maisemia. Kukkaset on tehty katseltaviksi… poimimiseen ei oteta kantaa.. eihän… Mistä nämä kaikki naiset ovat tänne oikein kuoriutuneet. Kylläpäs maailma näyttää kivalta kevätauringossa. Koko pitkän talven olleet piilossa sisätiloissa, toppatakin alla. Kevätauringon valaisema paljas pinta ei näytä yhtään hassummalta. Ei kai tuo korkkareissa söpösti pylly pystyssä kulkeva heittänyt mulle vähän silmää? Jos vähän vinkkaisi takaisin ja heittäsi hymyn, toimiikohan tämä? Kotona tästä saisi korkeintaan huumoria, piruilua jääkaudesta, siitä ja sen toimivuudesta… Kyllä tämä tästä vielä. Taitaa ihan oikeasti löytyä vielä kiinnostusta meikäläistäkin kohtaan näillä enemmän ja vähemmän vapailla markkinoilla. Ei ole aivan kaikki vetovoima sinkoutunut oravanpyörän keskipakovoimasta kohti tangenttia ja sieltä ulos.
Eihän se paha voi olla, että oma kulta kelpaisi vielä muillekin – eihän? Kevätauringon paljastamia sääriä koristavilla sukilla saattaa olla musta pitsireunus ja baarikelpoiset tennissukat ovat saattaneet saada tummahkon sävyn viimeisessä pesussa, mutta entä sitten. Ei kai kukaan ole omaksi huonoa valinnut. Kyllä sitä on parasta haettu puolin ja toisin. Kevään soidinmenoilla kannattaa vain pitää omastaan tiukasti kiinni, ettei kulman koreinta pyrstöä heiluttava kana tai isoimmalla egolla varustettu ukkometso pääse koreilullaan täysin sokaisemaan, RayBaneista huolimatta, väärään vinkkeliin. Annetaan toiselle kaikki huomio, minkä tiedämme toisen ansaitsevan maailman parhaana, seksikkäimpänä, kauneimpana ja komeimpana. Nautitaan hymyillen irtoflirtistä, mutta pidetään silti omasta kiinni.
nikinita 