Ensin tuli siivekäs, pieni kolmiviikkoinen hylätty nymfiparakiittipoika. Istui punaposkisena ja napitti tiukasti silmiin töyhtö päätä myöten painuneena. Tottui pikkuhiljaa oudosti viheltelevään omistajaansa ja paikalla ajoittain keikkuneeseen heppuun. Rakastui yhteisiin hetkiin, nautti niistä kulkien olkapäällä ja häkin ovi oli yhä useammin auki kuin kiinni. Yhteiset ateriat Nikin herkkua… samalta lautaselta, tottakai. Hämillisen utelias papukaijapoika, aina valmiina uuteen.
Nita saapui taloon kymmenkuisena, Nikille seuraksi. Täytyyhän sitä, omansalainen, jokaiselle. Pari. Nita sai positiivisen siipiveikon, Nikin, ristiriitaisten tunteiden valtaan. Kuinkas tuohon samanlaiseen erilaiseen tulisi suhtautua? Omistajakin olisi ihan mukava … Nita oli arempi ja ärhäkämpi. Reviiristään tietoinen, luottamus ihmiseen rakentui hitaasti. Kun Nita viimein avautui ja uskaltautui olkapäälle istumaan ensimmäisen kerran, oli olo ihan kuin leijonankesyttäjällä. Nita, yhtä aikaa arka ja rohkea, omiaan tiukasti puolustava pieni temperamenttinen töyhtöpää.
Nymfien kanssa harjoiteltiin klaanin perustamista ja -huoltoa. Isohkon lintuhäkin kanssa on hauska matkustaa paahtavassa helteessä täpötäydessä junassa. Sähköjohdot joka puolelta nakerrettu poikki ja lintuhan tekee tarpeensa siihen mihin sattuu hetkeksi istahtamaan. Herttaisia otuksia, oikeasti. Klaani vaatii kuitenkin omansa ja lopulta yli kymmenen vuotta eläimellistä menoa vierähti ilman siivekkäitä ja ilman nelijalkaisia.
Onhan kissanpentu suloinen. Pieni pehmeä karvapallo, joka kaipaa huomiota. Kolme pentua lienee sitten yhteensä ainakin kolme kertaa söpömpiä. Demokratia toimii ja yksinäinen vastahankainen taipuu viimein uusiin perheenjäseniin. Ovathan ne söpöjä, toki.
Kolmen kissan ja yhden hevosen perheessä riittää eläimellistä menoa. Perheen eläimellinen puoli jäsentää arkea vähintäänkin yhtä paljon kuin työ ja muut harrastukset yhteensä. Elämänvalinta, joka on ajoittain raskas, vaikkakin useimmiten palkitseva. Toisinaan eläinten vaatima aika on muun myllerryksen keskellä suurin elämää jäsentävä, järjestystä ja jotain tolkkua ylläpitävä tekijä. Joskus vaatimus, jota ei voi unohtaa, tuo vain lisää painetta ja kiireen tuntua – ainakin siihen saakka, kun viimein kiireellä pääsee iltamyöhään tallille ja oma hevonen hörähtää tervehdyksen. Kiireestä ahdistunut palaakin kotiin rentona, sopivasti turpaterapiaa saaneena.
Lomailu ja matkailu on ihan oma lukunsa. Jos käytössä ei ole eläinkuljetuksiin sopivaa kalustoa ja lomapaikassa riittäviä laidunmaita, on karvaisemmalle perheen puoliskolle järjestettävä joko hoitopaikka tai kotihoitaja. Toisaalta parisuhteen yhteiselon puolittuessa toisen työmatkalla on mukavaa saada lämmittäjä illalla viereen sängyn reunalle. Saattaa olla jopa rentouttavaa vaihteeksi kuunnella sängynjousia koettelevan kuorsauksen sijasta hiljaa hyrisevää kehräystä.
Nelijalkaiset ystävät osaavat elää hetkessä aidosti. Kertovat kysymättä raadollisen rehellisesti palautteen, pitää vain malttaa pysähtyä ja kuunnella. Pakottavat keskittymään ja ottamaan tilanteen haltuun juuri nyt. Täydellisen lahjomattomia ystäviä…