Olit kai sitä odottanut, minä en. Hinaapa vastahankainen korkeanpaikankammoinen köydenjatkoksi. Helppo juttu. Varsinkin kun toinen tyhjentää päivän ateriat, sen mitä niistä nyt seitsemännen tulostuskerran jälkeen on jäljellä kyseinen keskuksen puuterointipisteeseen. Päässä pyörii ja katsetta ei voi nostaa paria metriä maanpinnan tasosta ylöspäin.
Seinillä roikkuu toinen toistaan timmimpiä atleetteja…mistä lajiharrastajatyyppinä itse on suorastaan Himalajan kokoisen matkan päässä..normaalioloissa olisi huipulla ollut valoakin nopeammin, ihan vaan feromonin vaikutuksesta. Mutta outoa on totaalijäätyminen. Ei se kovin äkkiä sula. Sulaako kenties koskaan.
Melkoisen turtana köysihinauksessa johonkin korkeuteen päätyneenä voi ihmetellä erinäisiä asioita…yllytyshullu vai vain totaalisen kyvytön päättämään siitä mikä on terveellistä ja itselle sopivaa? Pieni halu olla joukon jatkona, klaaninosanen, sekö sitten? Jonkinlaisia ohjeentapaisia soljuu korvakäytävistä sisään tajuntaa kuitenkaan saavuttamatta, hengissä vielä, kuitenkin. Kaipa pelkokertoimessa mennään eteenpäin vastaavilla adrenaliinibuusteilla. Jeps, sinnepä sitten seuraavaksi!
nikinita 