nikinita

Maailma on kova paikka. Jokaisella on olemassa vielä mielikuva, millaista on katsoa mailmaa lapsen silmin, viattomasti ja uteliaana. Yksikään sielu ei selviä elämässä eteenpäin kirjoittamatta omaan elämänkirjaansa huomioita ja kokemuksia, jotka määrittelevät meitä ihmisinä. Määrittelevät, kuinka mailman myöhemmin näemme. Peilaamme näkemäämme ja muiden reaktioita itseemme. Meidän kokemuksemme peilautuvat toimintamme kautta eteenpän muille. Tosielämän koodit laittavat lapsen ojennukseen ja ohjelmoivat meidät kulkemaan oikealla tavalla, pärjäämään ja toimimaan kuten muutkin, hyvässä ja pahassa. Kaikki kertautuu, siirtyy meihin ja meistä eteenpäin.

Rakastunut ihminen on avoin ja herkkä. Parisuhteessa lähellä eläen peili toimii tehokkaasti. Heijastus on kirkas. Halu olla toiselle tärkeä muuttaa meitä ja suhdetta toisiimme. Heijastus on heijastus, hiukan utua ilmassa ja kuva vääristyy. Vääristynyt kuva tekee meissä muutoksen ja aikaan saa vastaheijastuksen. Ajan myötä, pienin askelin, herneen kokoinen asia alussa aiheuttaa suuren muutoksen lopussa ja havahdumme vasta, kun vääristymä on jo lian suuri. Peili särkyy, rinnallakulkija on muuttunut tuntemattomaksi. Ulkopuolinen maailma, työ, kaverit, harrastukset tuovat peiliin kuvia, jotka näyttävät olevan lähtöisin tuosta omasta, tutusta – mutta ovat silti molemmille vieraita.

Ympäröivä maailma tekee tehtävänsä.  Ei ole helppoa olla oma itsensä, pitää kiinni omista arvoista ja elää niiden mukaisesti. Ympärille kasvaa kova kuori, muuri suojaamaan lasta, joka sisällämme silti ohjaa toimintaamme etsii hyväksyntää ja hakee yhteyttä. Uskottelemme itsellemme elävämme omien arvojemme mukaisesti, vaikka yritämme vain selvitä ja heijastamme mailmaa ympärillämme. Toisen valinnat ihmetyttävät alitajuisesti, kuitenkin toimimme itse niitä mukaillen. Ei tule edes ajatuksiin, että kenties toinenkin vain heijastaa minua yrittäen selvitä ja ymmärtää mitä on tapahtumassa. Luulemme tekevämme ratkaisuja yhdessä, mutta yhteinen suunta ei olekaan se oikea, vaan heijastuma jostain muusta, molemmille vieraasta.

Pieniin asioihin pitäisi olla helppo tarttua. Hiekanmurunen kengästä on helppo kopistaa pois. Miksi pitäisi vaivautua, tuohan on vain pikkujuttu, turha tehdä numeroa. Entä jos reilusti sanoisi, ”auts”, ja pysähtyisi hetkeksi. Katsoisi toista ja pysähtyisi yhdessä katsomaan maisemaa, jossa kulkee. Etsisi yhdessä taas sen tähden..tuon tuolla toisen oikealta.