Se karkasi ihan vahingossa, livahti huulilta varkain. Nyt ei ole takaisinpaluuta. Saisiko tämän vielä huumoriksi? Katse viimeistään paljastaa ja huomaat epävarman hymyn…Ei hitto, tänään taitaa olla pokeripäivä! Sama se, kortit on jaettu. Jatko lienee valinnoista ja pokasta kiinni.
Asiat jäävät sanomatta itsesuojelusyistä, pelkäämme toisen reaktiota. Vältämme riitaa ja pahaa oloa. On helppo perustella, ettei joka asiasta tarvitse mainita, turhaan vain satuttaa kaikilla herkullisilla detaljeilla. Unohdamme kuitenkin, että toinen vaistoaa. Vaistoaa, vaikkei tiedäkään. Ihmettelee ja maistelee pahaa oloaan, tunnistamatta syytä ja alkuperää. Epämääräisyys on lopulta tuhoisampaa ja pahempaa kuin suora puhe.
Pienet herneekokoiset sanomattomat asiat keräytyvät myllynkiviksi kaulan ympärille. Kuristavat äänihuulet tiukasti solmulle ja sanomatta jää asia jos toinenkin. Ensimmäinen veräjä ohitettu ja toiselle askel on jo puolimatkassa. Järjen ääni sammuu. Uteliaisuus vaatii kurkistamaan kolmannenkin… Helpostihan tämä, loppujen lopuksi, kun ensimmäisen askeleen on ottanut.
Mitä jätän tänään sanomatta… Voiko totuus satuttaa yhtään enempää.
nikinita 