Matkalla tuntemattomaan


change

Kasvamme ja muutumme läpi elämän. Kuinka helposti se jää huomaamatta juuri siltä ihmiseltä, joka elää lähellä. Vain itseään voi muuttaa. Samalla muuttuu myös  parisuhde, väistämättä. Kuinka surullista olisi, jos joku hetki ei olisikaan enää uutta opittavaa – olisi ihmisenä valmis ja elämänpolku viitoitettuna ja karttamerkit kohdallaan. Ei tuntemattomattomia alueita tutkittavaksi.

Ihminen tarttuu helposti tuttuun ja turvalliseen, välttää jyrkänteitä ja pudotuksia oman hyvinvoinninkin uhalla ja kustannuksella. Oikeastaan ei ole edes väliä onko olo turvallinen ja voiko suhteessa hyvin. Pääasia, ettei mikään muutu. Muutos tuo aina epävarmuutta ja nykyisestä ainakin tietää mitä se on.

Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä nykytilanteessa, on muutettava jotain. Jos muutoksen jälkeen on entistäkin huonommassa tilanteessa, on muutettava jälleen jotain. Paluu vanhaan ei ole vaihtoehto, koska sen jo tietää huonoksi. Hyvä, vaikea ja kutkuttava ajatus. Kuinka Inhimillistä ja helppoa onkaan valua takaisin vanhoihin, huolella rakennettuihin, poteroihin, laittaa kypärä tiukasti päähän ja pysyä asemissa.

Entä kun toinen yhtenä päivänä herää ja huomaa toisen muuttuneen. Pystyykö muutoksen ottamaan vastaan?  Vaikka muutos olisi positiivinen, luikertaa mieleen silti epäilys.  Mistä kaikki johtuu? Hän on selvästi energisempi, etenkin kun on poissa kotoa, kiinnittää enemmän huomiota ulkonäköön, kuntoilee, uusia alusvaatteita? Enpä ole huomannut , että ainakaan minua varten. Mitähän tässä oikein mahtaa olla takana, kun kotona ollaan silti napit vastakkain tai sometellaan sohvannurkassa omiamme? Ei tule pieneen mieleenkään, että kauan kaivattu muutos olisi voinut lähteä ihan ihmisestä itsestään. Jurnutus ja kiukuttelu kotioloissa johtuukin vain siitä, että itse istuu lujasti omassa poterossa kypärällä, kuulosuojamilla ja pimeälaseilla varustettuna, katse tiukasti hyökkäyssuunnassa.

Mitä sitten käy, kun toinen yhtenä päivänä herää ja havaitsee, ettei toinen huomaakaan muutosta, joka on itselle selvä ja saattanut olla kovankin työstämisen takana. Läheltä muutosta on vaikea huomata, siihen tarvitaan etäisyyttä ja perspektiiviä,  ulkopuolisuutta. Yksi vain vetää poterossaan vanhaa uraa myöten ja toteaa, ettei tästä tule ikinä mitään, tätä samaa vanhaa aina vaan ja uupuu, kun mikään ei muutu.  Lopulta toinen kyllästyy, kun poteron kypäräpää ei huomaa aidosti tapahtunutta muutosta. Jos ei kumpikaan herää sen hetkisiltä kiertoradoiltaan tai herätä toista, niin lopulta kyse on vain siitä kumpi lähtee ensin, kumpi tekee aloitteen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s