Työ on elämässä 24/7 ja vie niin illat kuin viikonloputkin. Kännykkä ja läppäri tuovat toimiston makuuhuoneeseen saakka. Yöpöydällä pärisevä kännykkä muistuttaa viikonloppuyönä, että jossain ollaan vielä hereillä – tehdään töitä. Työmatkat ja iltariennot asiakkaiden kanssa ovat oma lukunsa, mutta enemmän ihmistä vie pois omiensa luota kotiin kannettu toimisto. Yhden työpäivän jälkeen aloitat toisen, pidät mielummin työn tuoman elämän kuin kotona odottavan, tunnet itsesi enemmän arvokkaaksi työn kautta kuin perheenjäsenenä.
Miksi on sosiaalisesti hyväksyttävämpää uuvuttaa itsensä työllä kuin panostaa täysillä kotipesään. Se, että on koti ja työn ulkopuolista elämää, toimii niin kauan kuin sillä ei ole vaikutusta työntekoon. Kotona voi kännykällä hoitaa työasioita, mutta kotiasioiden hoitaminen kännykällä työaikana ei välttämättä ole sopivaa. Ei kuulu työnkuvaan tai on vain ylipäänsä epäkohteliasta muita kohtaan.
Emme elä enää pelkässä tehdasyhteiskunnassa, jossa ihminen on vain osa koneistoa. Koneen osan tulee olla oikealla paikalla, oikealla hetkellä ja suorittaa tarkasti oikeat toimenpiteet. Meillä on kaikki mahdollisuudet limittää työ ja muu elämä. Voisimme elää kuten ennen, yhdistää luontevasti työn ja perheen, mutta paljon vapaammin ja vähemmällä raatamisella. Työtä voisi tehdä silloin, kun on työtä tehtäväksi. Sen ei tarvitse olla itsetarkoitus. Työ voi olla mielekästä ja mielenkiintoista, mutta on siltikin pohjimmiltaan vain keino pysyä hengissä.
Seuraava sukupolvi näyttäisi osaavan työn, vapaa-ajan ja läheisten priorisoinnin perhevapaineen meitä paremmin. Ainakin tuntuu pitävän enemmän keskustelua yllä aiheesta. Myymme aikaa. Vaihtamalla aikaa rahaan pidetään huolta kotipesästä, yhteiskuntamme tärkeimmästä osasesta. Perusosasta, jota ilman ei lopulta mikään pyöri eikä elämä jatku.
Kunpa edes välillä työn viedessä pois kotoa omaan ihmeelliseen maailmaansa muistaisi, että siinä kuin töissäkin myös kotona, lopulta vain teot puhuvat. Omilla arjen valinnoilla osoitetaan konkreettisesti omalle rakkaalle, mikä on oma prioriteetti ja mikä on tärkeää.
Voisimmeko tänään valita toisemme?
nikinita 