nikinita

Miten toisen ymmärtäminen voi olla niin vaikeaa? Kuinka helppo onkaan pitkässä suhteessa olettaa vain puolesta sanasta mitä toinen tarkoittaa, sen sijaan että kuuntelisi ja kysyisi mitä toisella oikeasti on mielessä. Kumpikin vain surffaa vanhojen oletusten pohjalta elämässä eteenpäin. Mennään sitten oikealla tahi väärällä raiteella, kenties oikea asemakin meni jo ohitse. Puhummeko edes samaa kieltä? Minne katosi ensimmäisten vuosien uteliaisuus siitä, millaisen ihmisen oikein olen löytänyt? Oletammeko tosiaan, että tuo rinnalla kulkeva pysyy vuodesta toiseen samana ihmisenä muuttumatta, samoin mielipitein ja ajatuksin.

Suhteen alussa avasimme asioita toisillemme usein kirjoittamalla. Kaipaus tekee kipeää ja sen kirjoittaminen helpottaa hetkeksi. Olemme kirjoittaneet kuumimmat rakkaustarinamme kirjepaperille. Nykyisin toimii sähköposti, Whatsup, Facebook ja kaikki muut hienot mediat. Mahdollisuuksia on paljon, sanottavaa ehkä vähemmän. Niin, kunnes antaa tunteille ja sanoille tilaa ja antaa niiden löytää tiensä ulos… ja  sitten ei ihan pienet mediakanavat riitäkään kaikelle sanottavalle.

Kirjoittaminen jättää aina tulkinnan varaa. Jokainen täyttää rivien ja sanojen välisen tyhjän tilan omalla maailmallaan ja omilla ajatuksillaan. Mielikuvitukselle jäävä tila on varmasti yksi syy, miksi nettideittailu toimii niinkin hyvin. Omille unelmille ja ajatuksille jää riittävästi tilaa tehdä toisesta juuri sellainen mistä itse unelmoi. Oman pään sisällä tehdyt oletukset ja uskomukset ovat vahvoja. Eivät kai uskon asiat muutoin toimisi koko maailman historiaa liikuttaen. Kirjoittaminen on silti hyvä tapa avata asioita, pakottaa toinen kuuntelemaan kerrankin loppuun saakka.

Miten voikin jäädä niin paljon tulkittavaa, vaikka katsomme toisiamme silmästä silmään ja puhumme.  Mukana on koko kehon kieli ja kaikki mahdolliset aistit – ja silti menee pieleen. Ostamme oman tulkintamme ja rakastumme siihen. Ei kenties lueta ristiriitaista kehon kieltä toisen sanojen takana. Ei vaivauduta edes kysymään toiselta, että ymmärsinkö oikein, ihanko oikeasti tarkoitat tätä? Pahimmillaan ei edes uskota, vaikka toinen korjaisi. Oma usko on vahva – tiedän kyllä, älä yritä selittää. Kun toinen lisäksi ottaa  jos-sä-et-nyt-jo-tiedä-mitä-mä-tarkoitan-niin-et-sä-kyllä-yhtään-välitä -asenteen, niin kolmenkymmenvuoden sota on valmis.