Rakastan Sinua


WP_20140511_sydänpuu

Ainoastaan kaksi ihmistä tietää, mitä pitsiverhojen takana tapahtuu. Kumpiako lienee yhteiseltä matkalta enemmän,  riitely- vai rakastelukertoja. Rakastelukertoja yli kolmenkymmenen vuoden aikana kertyy varovaisesti arvioiden ainakin 4 000 – 5 000. Enemmän tai vähemmän intohimoista hetkiä: hitaita ja helliä, hätäisiä, nopeita ja rajuja, kiusaavia, arkisia, seksiä tihkuvia. Vuosien aikana ehtii kaiken a:sta ö:hön, ykkösestä kymppiin ja takaisin, monta metriä paljasta, liukasta pintaa. Jos rakastelukertoja on noinkin monta, täytyy matkalle mahtua myös yhtä monta nahinaa ja riitaa..pikkumökötyksestä ja huulen lurpsahduksesta aina kunnolla räiskyvään riitaan saakka, joka kuuluu ja näkyy niin että pitsiverhot vain heiluvat, kunnes vaihtuu pitkänlinjan mykkäkouluun ja  jurnutukseen.

Ihastuimme ja rakastuimme toisiimme jo varhain, keskenkasvuisina, maailmaan vielä raakileina. Jo lapsena löytyi toinen, joka hyväksyi ja päästi lähelle, huomioi sellaisena kuin olet. Kasvoi myös luja ystävyys ja yhdessäolo, yhdessä tekeminen. Asiat,  jotka ovat kantaneet meitä yli vuosien. Matkalle on  mahtunut niin rajua riitaa kuin -rakasteluakin, puhumattakaan kaiken tylsistyttävästä arjesta, muun maailman odotusten täyttämisestä, opiskeluvuosista ja  työnteosta. Helposti kaksi keskenkasvuista kasvaa erilleen, eri teille ja eri poluille. Toinen kotona, toinen töissä, sitten uusi aika, jolloin molemmat työssä – kumpikin omassaan. Yhteisestä kasvaa kaksi eri maailmaa, kaksi eri polkua.

Yhteistä elämää on rakennettu vuosia. Perustukset ovat vankat olemme ainakin omasta mielestämme rakentaneet ne lujasta kivestä, mutta silti  heikoimmillaan rakennelma voi olla kuin korttitalo. Sopivin asein ja oikein virhein on kaikki helppo kaataa kerralla. Ja virheitä tulee, toiselle enemmän, toiselle kenties vähemmän, mutta niitä tulee. Ei ole yksi tai edes vain kaksi kertaa, kun olemme vuosien aikana joutuneet vetämään syvään henkeä, istumaan alas ja pohtimaan – vieläkö jatkamme. Siltikin kaikkien näiden vuosien, pähkinöiden, ylämäkien ja alamäkien jälkeen jaksat vielä nousta ja yrittää kanssani. Olet siinä vieläkin, minun kanssani, vieressä, yhdessä matkalla eteenpäin. Taidat ihan oikeasti välittää minusta. Rakastaa koko kuljetun matkan edestä.

”Rakkaus on tahtoa, taitoja ja tekoja.”

Tämä postaus on mukana Kataja-parisuhdekeskus Ry:n blogikampanjassa #kehukumppania


One thought on “Rakastan Sinua

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s