nikinita

Vastakohdat kuulemma täydentävät toisiaan. Ehkä niin, mutta kyllä kaksi erilaista temperamenttia sopivat välillä yhteen kuin palikat reikään poliisiopiston testissä. Jos ei mene älyllä niin sitten voimalla. Vaikea on ajoittain yhteen sovitella nopeasti kiihtyvää ja hitaasti lämpiävää. Toisen kiihtyvyys nollasta sataan on reilusti alle silmänräpäyksen. Toinen jurnuttaa hitaasti käyntiin ja  on murinansa kanssa vasta nousukiidossa, kun toinen on jo laskeutunut takaisin aurinkoiselle kentälle.  – Kunnes huomaa toisen jurnutuksen ja ottaa uuden äkkilähdön kohti yläilmoja.  Jännitystä kaarteisiin tuo vielä äkkinopean lyhyt muisti. Paineet on purettu, mitä niitä asioita enää pyörittämään. Vaikka kiihtyvyysvaiheessa joku sammakkokin olisi ruohonjuureen roiskahtanut sylkipisaroiden mukana, niin sammakothan kuuluvat luontoon, eikö? Vaan ei, diesel kun lähtee käyntiin, niin se sitten käy ja käy ja jurnuttaa, viikkotolkulla.  Lopettaa vielä puhumisenkin.  Arvaile siinä sitten, että olikos se nyt siitä viimevuotisesta, kuukausi sitten tapahtuneesta, eilisestä vai muinaismuistosta tällä erää nuttu nurinpäin. Ja taas toisen  vauhti kiihtyy maustuakseen parilla ripauksellä chiliä.

Dieselvetoisen hidas kiihtyvyys ulottuu kaikkeen tekemiseen …ei saa aikaiseksi, ei sitten millään. Vaatii muutaman manuaalin, pitkät perustelut, varmuutta ja vakautta. Ensi luetaan kaikki, mitä aiheesta löytyy ja sitten edetään, mutta harkiten. Se impulsiivisempi ja kenties yltiöoptimistisempi, laittaa pyörät pyörimään – nyt tämä tehdään. Setvii ennakkoon dieselin koneiston tukokseen saakka faktoja ja vaihtoehtoja karsien asioita vasta projektin edetessä. Diesel katsoo puhtaasti resurssipohjalta ja räjähtävä tahtoo tietää kaiken, ne oudotkin visiot. Eihän sitä tiedä, jos niitä voisi vähän fiksata sopiviksi…

Toisaalta hitaampi ja sitkeämpi jaksaa pusertaa asian kuin toisenkin loppuun saakka – siinä vaiheessa toisella on jo seuraava juttu menossa ja jos sitkeys sattuisi loppumaan kesken.. on uusi impulssi jo aivan varmasti tulollaan, ihan pienen tovin kuluttua.

Sopivasti kun pääsee rytmiin, niin elosta tulee kunnon syöksykierre tiukkoine sakkauksineen viime hetken pelastuksilla kunnes lento ei ole enää oikeasti kummankaan hallinnassa. Kauniisti kai yhteisen elon ajatuksena olisi olla kahden saman vahvuisen myllynkiven särmien hioutuminen vuosien rytkeessä. Jauhoja syntyy työstäessä, mutta kivet  muokkautuvat saumattomasti yhteen  kummankaan musertumatta toisen voimasta. Sitä kohden on hyvä kulkea, mutta matka lienee  ainakin yhden elämän mittainen.