nikinita

Rautaa nousee reilussa tunnissa monta sataa kiloa kun tämä pari lähtee liikenteeseen. Oman liikunnanohjaajan laatima yksilöllinen suunnitelma molemmille toimii hyvin. Ei tule yhteentörmäyksiä, kun molemmilla on oma juttu menossa, eikä  ongelmia tyyliin, annas kun minä näytän ..tai teeppä näin. Toisaalta, onhan ojentajatreeni peräkanaa penkkiin nojaten, ihan suloisen näköistä.

Pusu kesken tiukan väännön piristää kummasti, eikä riko kovin pahasti salietikettiä. Yhteinen rintalihasvenytys ja kevyt kosketus toisen selässä kesken treenin kantavat eteenpäin ja kertovat muille salilla kävijöille vahvaa viestiä.. minun… huomaattehan! Kovin tavallista tällainen lähentely  ei taida salikulttuurissa  olla. Silti esimerkin voima on ihmeellinen tässäkin asiassa. Huomasimme, että toinenkin pariskunta uskaltautui hiukan hymyilemään toisilleen, tunnustamaan, että yhdessä täällä ollaan.

Taustamusiikkina salilla toimii parhaiten Radio City (kunhan ei ole kiekkoilta menossa..). Pimpelipom- musalla ja Italodiskolla ei vain saa samaa irti kuin kunnon voimapopilla. Volyymia saa olla sen verran kuin muiden salilla aikaansa kuluttavien korvat hyvällä omallatunnolla tuntuvat vielä kestävän. Kommenttia äänen tasosta harvemmin saa, mikä tuli kokeellisesti vahingossa testattuakin.  Ämyrit täysillä sai aikaan ainoastaan muutaman mulkaisun ja hetken seisahtuneen tunnelman.

Hiki pinnassa on hyvä harrastaa tiukempienkin tunteiden purkua. Viimeisten toistojen kipu vie mennessään loputkin ajatukset.

….#@!!!X#